tiistaina, joulukuuta 18, 2012

Olen iloinen!

Kaunis joulukortti ja iloinen mieli, kortti tuli Janilta. Kuinka onnellinen sitä onkaan, kun on näyttänyt sitä kaikille ystäville. Tänään Kaarlo sai minutkin mukaan laulamaan, oli yrittänyt jo maanantaina, mutta ei ollut onnistunut vielä silloin. Onnisti Kaarloa, hyvä niin. Maanantaina oli vähän alkukankeutta, mutta mahtavaa se oli!

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2012

Kun kaikki tänään on hyvin

Toivottavasti saisin lakanat suoraan, ettei äidin tarvitsisi päästellä ärräpäitä sen kanssa! Kun itseltäkin saattaa sellaisessa tilanteessa niitä ärräpäitä tulla, kuten mummin lakanoita vetäessä, nyt ei ole niiden aika! Ennen joulua olisi hyvä pitää ärräpäät mahassaan, koska kenellekään se ei sovi. Vaikka hommat ovat tylsiä, ne on vaan tehtävä, on hyvä mieli, kun homman on tehnyt. Ja se olisi tosi hienoa, että saadaan hommat tehtyä, se on aina tosi hienoa! Nyt ainakin käy silleen, että menee ärräpäättömästi tää lakanoiden vaihtaminen!

torstaina, joulukuuta 13, 2012

Tänään

On ainakin lunta tulossa lisää, saas nähdä, miten paikkurit pääsevät mäkiä ylös. Kerran muistan, että paikkuriliikenne jouduttiin lopettamaan ihan tyystin, kun lunta tuli. Tänään on niin mukava muistella hienosti mennytta laivamatkaa, se sai ajatukset täysin pois omaishoitamisesta. Minulle sattui matkan aikana monta iloista juttua, se on mukavaa. Olin niin iloinen kotiin tullessa, nyt kattoo koko ajan kelloa, missä laiva kussakin kohtaa on. Nyt näin meidän hyttikannelta, kun lähdimme, aikaisemmin olen mennyt ihan seiskakannelle asti laivan lähtöä katsomaan. Olen niin iloinen, hyvä mieli on jatkunut koko viikon, nyt on saanut nauttia. Iloa on riittänyt ja se on mukavaa!

maanantaina, joulukuuta 10, 2012

Upea fiilis!

Kyllä nyt on mukava fiilis, kaikki meni ihan nappiin, hienosti ehdin Salon kirkkoon enkä ollut edes myöhässä vaan ihan sopivasti! Sitä sitten suntio Janikin murehti, kun olin jäänyt aamumessun jälkeen häntä auttamaan. Minulle auttamaan jääminen oli ihan mieluista puuhaa, se tuntui niin hyvältä ettei mitään määrää. Tänäänkin riittää puuhaa, kun pitää käydä kaupassa, mutta hyvä mieli on, se on mukavaa!

sunnuntaina, joulukuuta 09, 2012

Onnellinen ja iloinen

Sitä olen juuri nyt, olen saanut olla tyytyväinen tähän viikonloppuun. Lauantaina äiti kantoi amaryllikset ylös, minä kannoin ne takaisin alas. Annika oli meillä juttua tekemässä, on kiertänyt jo naapuristossa muutaman ihmisen ja haastatellut heitä. En muista, monennetko me oltiin, varmaan jo neljännet tai viidennet. Mutta olen iloinen, kun hienot amarylliksemme pääsivät kuvaan, me niiden takana. Minua haastateltiin myös, oli mukavaa, kun itsekin pääsi mukaan!

perjantaina, joulukuuta 07, 2012

Hienoa oli!

Kyllä vaan, kyllä toi itsenäisyyspäivä oli ihan hieno juttu! Viettää sitä omassa kotikirkossa, ystävien keskellä. On niin mukava toivotella hyvää huomenta suntiolle, joka on ovella vastassa. Tänään on sellainen mieli, että ihan hyvä on lähteä edessä olevaan viikonloppuun ja uuteen viikkoon. Ja kaikki on niin hyvin, mukavaa!

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2012

Onnellinen ja iloinen

Sitä olen juuri nyt, kun on itsenäisyyspäivän aatto. Tänään olen iloinen, kun olen saamassa karviloa vähän lyhyemmäksi. Olen onnellinen siitä, että varmaan ehdin kertoa kaikille ystäville mukana olostani. Olen mukana kauneimmissa joululauluissa, se on mukavaa! Paljon mukavampaa ei voisi enää tässä kohtaa olla. Tänään tuntuu iloiselta, onnelliseltakin, on niin hyvä olla tässä, pienessä hetkessä elämässä! Kauneimpiin joululauluihin toivon, että suntio-opiskelijakin olisi mukana, vaikka ei työvuorossa olekaan silloin. Onnea on, kun laulaa saa, se on tosi mahtavaa!

maanantaina, joulukuuta 03, 2012

Ihan tosi superhieno päivä, kaikki hyvin!

Kun kuorokansiokin löytyi, Kaisa oli ottanut sen hoteisiinsa. No, mä saan sen sunnuntaina, kun ollaan päivällä laulamassa, se on tosi mukavaa. Meitä oli kolme ihmistä sitä etsimässä, minä ja suntiot, oli se aika iso helpotus, kun sain tietää sen olevan Kaisalla. Onneksi on hyvä ja innokkaan odottava mieli tän ensimmäisen joulunaluskeikan alla, mukana oleminen on tosi hienoa! Ensi viikon torstaina suuntaamme kuoroharjoituksen jälkeen joulujuhlaamme, mahtavaa!

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2012

Ihanaa!

Kun joulukuun alkupäivinä on lunta, olen aiempina vuosina tottunut siihen, että lunta ei ole. Mutta nyt on, oli siinä lumimyrskyssä jotain hyvää, ettei nyt ihan pelkkää huonoakaan. Ihmettelin, miksi äiti pyytää minua petaamaan sängyn, johtuu ihan siitä, että saunassa ei voi kuivattaa kahta isoa päiväpeitettä kerrallaan. Joten nyt oli sitten mun vuoroni pedata. Ihan hyvä niin. Jouluna on mukavaa olla mukana, kyllä tää kuoro on niin hyvä harrastus. Pitää olla joku huippuhyvä syy, että on harjoituksista poissa, niin mukavaa se on!

lauantaina, joulukuuta 01, 2012

Joulukuuta

Sitä aloitellaan, lunta oli tullut aika reippaasti. Nyt aamutuimaan lumimyrskystä ei ollut tietoakaan, se oli mennyt niin vauhdilla ohi. Lunta satoi vieläkin, mutta ei ihan niin pyryttäen kuin mitä torstaina ja perjantaina oli tullut. Se Flash Mob Plazassa, se oli kyllä ikimuistoinen, taas yksi kokemus lisää kuorouralleni, joka on jatkunut syyskuusta asti. Tuntui kyllä tosi hienolta olla siinä mukana. Hienoa! Tänään kyllä jaksaa sitä fiilistellä, se oli varmaan kaikille hieno juttu. Tänään olen iloinen, mukavaa se kaikki oli!

torstaina, marraskuuta 29, 2012

Mahtavaa

Iloa ja onnea
mahtavaa
kaikki on tosi hienoa.

Musiikki soi ja on
hyvä
aloittaa aamu näin.
Jouluakin mietiskellen,
ihanaa!

keskiviikkona, marraskuuta 28, 2012

Sibeliuksen soidessa

Katse kääntyy kohti sitä, mikä on tulossa. Itsenäisyyspäivä on tulossa ja silloin minä olen varmaankin Uskelan kirkossa, sitä en vielä varmuudella tiedä. Mukavaa on sekin, kun Mea vastaa koputukseeni, eikä mun tarvi hälyttää äitiä meiltä. Niin mukavaa on, kun meillä on nyyttärit, aina olen ajatellut ystäviäni. Tänä vuonna ystävistäni on vuorossa Jani, joka joulukuun alkupäivinä valmistuu suntioksi. Tänään on mukavaa valmistella nyyttäreitä, viedä niihin itse jotakin ja maistella, mitä toisilla on. Mukavaa on, mahtavaa on, iloa on!

tiistaina, marraskuuta 27, 2012

Mahtavaa!

Kyllä vaan sitä mahtavaa riittää, en tiedä, minne joutuisin, jos tätä kaikkea hienoa ei olisi! Pienet virheilmoitukset kirjoittamisen lomassa eivät haittaa, se kuuluu asiaan aina silloin tällöin. Tässä sen huomaa, ei kannata jäädä kiinni virheilmoitukseen, koska se saa raivoihin. Pikkuasioista raivoaminen on turhaa!

maanantaina, marraskuuta 26, 2012

Joskus vaan...

Sitä ihmettelee, minne päivä menee. Sunnuntai meni suorastaan valtavaa vauhtia, kun oli kahdessa paikassa. Mietin kovasti, ehtisinkö ennen pientä pyhiinvaellusta kotiin käymään, ihan hienosti ehti! Kyllä siinä kirkkoherra Timokin vakuutti, että ehtisin, niin siinä kävikin,että mukavasti sain pienen pyhiinvaelluksen tavarat haettua. Tosi mukavaa päivää odottelen tänäänkin, iloista ainakin!

sunnuntaina, marraskuuta 25, 2012

Tänään...

Ihmettelen sitä, kuinka lepopäiviksi tarkoitetut sunnuntait ovat niitä kaikkein puuhakkaimpia päiviä. Muistan viime kerran menneen samalla tavalla, että ensin olin liikenteessä aamutuimaan messussa, sitten vielä pienellä pyhiinvaelluksella. Mukavaahan se on, että puuhaa riittää, sitä ei sovi kiistää ollenkaan. Pieni pyhiinvaellus on pitänyt minua hyvinkin puuhakkaana tän loppuviikon, torstaista asti on sen kanssa touhua riittänyt. Eikä unohtaa sovi keskiviikkoa, jolloin meillä oli pyhiinvaelluksen suunnittelupalaveri, sekin piti minua touhussa. Tänään olen iloinen, kun kaikki on hyvin!

lauantaina, marraskuuta 24, 2012

Kun on hyvä mieli

Jaksaa paljon paremmin kuin silloin, jos mieli on koko ajan mustan musta. Tänään odotan jo innolla, mitä sunnuntai tuokaan tullessaan, onneksi olen saanut vähän pieneen pyhiinvaellukseen liittyvää työtä tehtyä. Nyt sunnuntaina olen vielä kirkossa, mun täytyy ottaa vastaan esirukouslaput ja laittaa kori ja kynät valmiiksi. Tiedän, että hieno on tulossa, pipliajuhlastakin on tulossa hieno!

perjantaina, marraskuuta 23, 2012

Onnellinen ja mahtava

Sellainen se päivä on, tämä iloinen perjantai, perjantai! Kuorossa on mukava laulaa, varsinkin tämä torstai oli mukava. Annoimme alueneuvostolle pienen laulunäytteen, se oli kaikkein hienointa. Ja kun oikein nautti laulamisesta, sitä iloa jää kotiinkin ja huomaa, miten erilainen sitä on. Nyt vaan jaksaa nauttia laulamisesta, mahtavaa

torstaina, marraskuuta 22, 2012

Olen iloinen!

Kyllä mä saan kaiken tehtyä, siitä olen ihan varma. Kyllä meillä riittää hommaa, kun meitä on kolme ihmistä tekemässä, ihan kiitettävästi siinä oli minullakin hommaa. No, minä jaan niitä kahdelle päivälle, torstaille ja sunnuntaille, osa on vasta sunnuntaina. Mutta toi raamatunlauseiden kirjoittaminen täytyy saada tänään tehtyä, että ne ovat sunnuntaina valmiina. Mukavaa puuhaa sekin on, kun me yhdessä tätä tehdään. Alueneuvosto on tulossa kuoroharjoitukseen, on myös Diskantin harjoituksissa, jotka ovat heti meidän harjoituksen jälkeen. Mukavaa, ja mahtavaakin on!

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2012

Aamukahvi keitetty!

Mieluisin aamupuuha on tehty, se saa mielen niin hyväksi! Ja jaksaa vaikka mitä, kun sen saa tehtyä! Olen iloinen ja onnellinen tästä, pienestä hetkestä mun aamussani. Äiti auttaa, jos tarvin apua, se on tosi mukavaa! Iloisin mielin mennään, se on tosi mahtavaa!
Huomaan heti, miten mahtavia aamut on, vaikka on aika pimeää!

tiistaina, marraskuuta 20, 2012

Onnekasta ja iloa

Onnellinen päivä, enemmän kuin osasin aavistaakaan! Kaikki suru, kaikki ikävä on hälvennyt, nyt on niin mukavaa. Onnellinen fiilis jäi siitä kaikesta, mitä olimme tehneet, yhdessä. Joulukorttien tekemistäkin täytyy jatkaa, että saan kaikki valmiiksi. Olen tosi onnellinen, kun saan tehdä joulukortteja, se vaan on niin mukavaa! Yhdelle suntiolle ja kahdelle tai kolmelle papille täytyy vielä tehdä. Viikonlopun aikana, kun äiti on hautajaisissa, silloin mä teen kortteja ja huolehdin, että on kukkia. Olin iloinen, kun sain hyvän mielen kortteja tehdessä, se vaan oli niin mukavaa!

maanantaina, marraskuuta 19, 2012

Olikohan...

Paljon mukavampi päivä kuin sunnuntai? Kyllä oli! Varsinkin, kun huomasin, että olo koheni entisestään. Minusta tuntui tänään paremmalta kuin aiemmin, nyt olen luottavainen uuden viikon suhteen. Toivottavasti saisin hyvän mielen joulun aluseen, se kun on kuoron kanssa aika tavalla kiireinen. Mutta onnellinen olen, kun saan mukana olla, kiitos, että näin on!

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2012

Ajattelen, olen

Kyllä sitä iloa riittää, vaikka ensin ei tuntunut siltä ollenkaan. Kyllä se nyt riittää siihen, että kaikki on kohdillaan. Aamulla täytyy laittaa viestiä Janille, että olo kohentui, kun hän laittoi mut jäähylle loppuosaksi lauantaita. Vielä sitte muistin, että Viro-seuran puurojuhlakin olis ollu, mutta onneksi en lähtenyt. Äitikin oli tyytyväinen, kun olin kotona, se teki mulle hyvää! Asia olis ollu ihan eri, jos en olisi ollut niin väsynyt, ihan hyvä, kun olin kotona!

lauantaina, marraskuuta 17, 2012

Oli hyvä mieli

Kyllä nyt on hyvä mieli, jaksaa uskoa ja luottaa siihen, että elämä kantaa. On kuin olisi hyvän siiven päällä, näin minä ajattelin koko ajan. Ajatukset siirtyilivät paikasta toiseen, mutta kotona pystyin keskittymään ihmeteltävän hyvin, niin, että ensimmäisen joulukortinkin saa valmiiksi asti! Se oli kyllä kerta kaikkiaan hienoa, minä, joka voin normaalisti olla hyvinkin hosuvainen. Samalla se sai ajatuksia pois surusta, kun sitä oli kaksin verroin saman päivän aikana. Mutta nyt on aika keittää kahvi, mukavaa hommaa sekin!

perjantaina, marraskuuta 16, 2012

Aamulla

Ajattelen ihan normaaleja asioita, en edes anna hautajaistunnelman vallata alaa. Miksi antaisin, kun ei se kuitenkaan mitään auta. Olen onnellinen jo tästä, kun pääsen hyvällä mielellä hautajaisten jälkeen päivää jatkamaan, olen onnellinen, kun siunauksen jälkeen olen kotona ottamassa vastaan aina iloista koiraystävääni.  Sunnuntaina olenkin jo Cafe Uskelan talkoolaisena, siihen lupauduin viime kerralla. Ei se unohdu, ei varmastikaan!

torstaina, marraskuuta 15, 2012

Hienoa, loistavaa! Juuri näin se menee!

Mitähän laulunopettajani Pekka sanoo nähdessään minun ottamani valokuvan Perniönseudun Lehdessä? Taidan olla ensimmäinen Salon keskustassa asuva, joka saa oman kuvansa Perniönseudun Lehden lukijan kuvaksi. Täytyypä muistaa sanoa Tarjalle, Markolle ja muille tutuille, että katsovat, kun minun kuvani on siinä. Näen sen siitä, kun kamerani tekee päivämäärän, se on se tunniste, joka minulla kuvistani on. Huikean mahtavaa ja hienoa! Mun unelmastani on tullut totta!

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2012

Hieno aamu!

Mukava aamu, vaikka vähän sataakin. Olen iloinen siitä, että saan olla mukana kuorossa. Ihmettelen, sitä, että valoja täytyy aina olla sammuttamassa, joskus vaan tuntuu, että ei ole mitään muuta tekemistä kuin nipsuttaa valoja pois. Välillä meille tulee kiistaa siitä, saako valo olla päällä vai pitääkö se sammuttaa. Se aina silloin tällöin ärsyttää, mutta tää on tätä. Eikä mummin asioihin kannata puuttua, se loukkaa.

tiistaina, marraskuuta 13, 2012

Ajatukset menevät kiitolaukkaa...

Kyllä nyt ajatukset ovat menneet sellaista kiitolaukkaa nämä viime päivät, huh sentään! Sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen kuulin Salo-Uskelan alueen kirkkojen suntion Ollin kuolleen, se oli melkoisen kova paikka minulle, joka olen tuntenut hänet monia vuosia. Lokakuussa vielä nähtiin ja morjenstettiin, en kyllä siinä kohtaa osannut ollenkaan aavistaa, että suntiollamme olisi niin vähän elinaikaa jäljellä. Mutta näin se oli, muistot elävät sydämessäni. Se on ihan totta, että ilman Ollia en olisi oppinut kolehdinkuruun tekniikkaa, se on mahdollistanut mulle sen, että olen päässyt useampaan otteeseen kolehdinkeruuseen muiden seurakunnassa työskentelevien suntioiden kanssa. Mukavaa, mahtavaa, hienoa!

maanantaina, marraskuuta 12, 2012

On mulla ikävä

On mulla ikävä,
niin iso ikävä.
On suurta iloa ollut, 
olen saanut paljon iloa.

Paljon ikävä meidän alueen
suntiota,
on niin ikävä...

Kiitos Olli,
kun olen saanut
mukana olla.
Kiitos hienosta 
ajastasi suntiona!

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2012

Muistoja

On niitä ainakin valokuvien muodossa, kyllä niitä on mukava katsella! Nytkin katselin sellaista Naarilassa otettua kuvaa, jossa olen ottanut Leevi-kissan syliin ja painanut lempeästi hänen poskensa omaani vasten. Siinä tilanteessa hän on vähän kehräillyt ja ollut ihan vierelläni. Kyllä kissa ainakin sen konstin osaa. Kesän viimeisen kerran kunniaksi hän oli tullut tervehtimään, maailman ihanin harmaanvalkoinen maatiaiskolli. Mukavaa oli, kyllä mieli oli haikea, kun kissa jäi, on hänellä eläinseuraa omassa kodissaan, kun siellä on ainakin lampaita. Nyt hän odottaa uutta kesää, kuten mekin teemme.

perjantaina, marraskuuta 09, 2012

Onnellista oloa

Kyllä tänään on ollut onnellista oloa! Uuden kalenterin kuvat herättivät muistoja, Suomusjärven kirkkoa varten mulla oli Annen antama lunttilappu. Mietinkin, voisiko minun ottamistani Suomusjärven kirkon kuvista teettää kortit Suomusjärven alueelle. Siellä kun ei ollut muuta kuin esite. Muurlan kirkon talvikuva on kaunis, mutta kaunis oli sekin, missä oli juhannuskoivut. Pastori Martti kertoi, että Muurlan kirkon Martti-suntiolla on tapana tuoda juhannukseksi koivut kirkkoon, kaunista! Oli kyllä sellainen olo, että ensi kesänä täytyy lähteä juhannuksena Muurlaan, ihan pyöräretkelle!

torstaina, marraskuuta 08, 2012

Hyvä mieli

Musiikkia on kiva kuunnella, kun mä olen tässä makuuhuoneessa. Onnellisinta on, kun saa jotain ilonaiheita. No, mulla niitä riittää, kun olen saanut viimeisenkin Salon seurakunnan kirkon käytyä niin, että jokaisessa on käynyt vähintään kerran. Joten nyt alkaa uusi kierros, kuvia on aika tavalla. Olen iloinen tästä, että mulla on hyvät harrastukset, niitä kyllä tarvitsee, kun on työkyvyttömyyseläkkeellä. Monta kertaa olen sanonut, että minun ei kuulu olla työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta toi vuonna 1997 diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä tekee tän. Onneksi en ole kovinkaan kronkeli musiikin suhteen, kaikki käy!

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2012

Kuinka voi olla?

Maailma niin mustanmusta, ettei näe siinä mitään hyvää? Ihmettelen mummia, kun hänen maailmansa on ihan mahdottoman musta. Siinä on kahdella perusoptimistilla, äidillä ja minulla, ollut kova työ, että olemme sen ymmärtäneet. Välillä emme ole ymmärtäneet ollenkaan. En ole oikein voinut huomauttaa, koska koko ajan saa olla tarkkana, ettei hän loukkaannu. Minä vaan olen sen verran suora sanomisissani, etten aina huomaa, että toinen voi loukkaantua. Itsekin olen melkoisen kova loukkaantumaan, mutta aina lepyn. On siinä aikamoinen työ ymmärtää, mutta onneksi omia sanomisiaan voi vähän ohjata, etteivät ne mene loukkaavalle puolelle.  Mahtavaa ja mukavaa, hyvää mieltä!

tiistaina, marraskuuta 06, 2012

Tänään ja ilolla surusta huolimatta

Luulen, että kaikki kääntyy vielä parhain päin, sen suhteen olen ihan luottavainen. Tänään Jenkeissä on presidentinvaalit, aika tasaväkiset näyttivät olevan. Olen onnellinen siitä, että olen saanut tietää kaiken siitä tilanteesta, missä Riitta ja tytöt ovat olleet. Minusta on ollut hyvä olla ajan tasalla, kaikesta siitä, mitä on tapahtunut. Olen onnellinen tästä, että mulla on hyvät sukulaiset, ilman sukulaisiani, serkkujani, tätejäni Meijua ja Riittaa, setääni Harria ja enoani Joukoa, en olisi yhtään mitään!

maanantaina, marraskuuta 05, 2012

Iloa ja mahtavaa!

Kun muistaa, mitä hienoa tällä viikolla taas on. On niin paljon, että ei muista, jos ei erikseen paina sitä mieleen. Kalenterin saan, se on kaikkein hienointa, kun siinä on Kiskon ja Muurlan aluekappalaisen ottamat kuvat seurakuntamme kirkoista. Tänään on mielessä myös kirkolliskokous, ei sitä oikein muuta tiedä kuin sen, että siellä on varmasti aika vaikeita päätöksiä tehtävänä. Olen yrittänyt kovasti rukoilla kirkolliskokousedustajien puolesta, toivottavasti he osaavat tehdä  fiksuja päätöksiä. Tänään on mukava päivä, nyt nautitaan!

lauantaina, marraskuuta 03, 2012

Hienosti lauantai lähtee käyntiin

Käynnistin klassisen musiikin Spotify-listani, olen sitä tässä kuunnellut. Omia klassisen musiikin suosikkejani olen laittanut tähänkin listaan, se on minulle hyvin tärkeää. Klassista olen kuunnellut koko pienen ikäni, ei se olisi mahdollistakaan, jos äiti ei olisi minua siihen opettanut. Minulla on aina mukavaa, varsinkin tänään. Aamulla on hiljaista, mutta annas olla, kun ihmiset lähtevät koirien kanssa liikenteeseen, sitten on kyllä kaduilla ja kevytväylillä liikettä. En tiedä, lähdenkö täyden evankeliumin tilaisuuteen iltapäivällä, voi hyvinkin olla, että lähden! En ole suunnitellut kuin pienen osan kerrallaan, mutta ihan hyvä näin. Musiikkia voi kuunnella, se on mahtavaa! Olen tosi iloinen, jos pyhälauantai menee hyvin, se on mahtavaa!

perjantaina, marraskuuta 02, 2012

Tosi mahtavaa!

Ei haittaa, vaikka vettä tulee, ei haittaa, vaikka tuulee niin, että nurkissa vinkuu. Aamulla talon peltikattokin paukkui, siihen sitä sitten herää. Onneksi, koska mun vastuulla on aamukahvin tekeminen ja muutenkin se, että aamu saadaan sujuvaksi. Onnellinen olen tästä vastuustani, vaikkakin se vaatii aika paljon työtä. Mutta missä sitä itse on parhaimmillaan niin siinä, että tekee! Välillä tosin saattaa käydä niin, että mummi huutaa kahvia,  muttta aika vähän on niin käynyt. Mieli on hyvä, nyt nautitaan!

torstaina, marraskuuta 01, 2012

Iloisin fiiliksin!

Onnellinen ja iloinen olen tän Kiskon reissun jälkeen, mukavaa se oli! Ystävät ja ennen kaikkea oma ryhmä tekivät sen, että minusta oli mukavaa. Tänään olen iloinen siitä, että kaikki on loksahtanut kohdilleen, nyt olen onnellinen siitä, että olen käynyt Kiskon kirkossa myös lokakuun lopussa. Kyllä tässä tätä sulatellessa riittää iloa, kyllä sitä onkin kertynyt pitkin viikkoa. Ja mahtavaa on se, että kaikki on hienosti, nyt nautitaan!

keskiviikkona, lokakuuta 31, 2012

Tästä päivästä on tulossa aivan erityinen!

No, on tästä tulossa erityinen sikäli, että illalla lähden runopiirin porukan kanssa Kiskoon ja koen sellaista, mitä en ole koskaan kokenut. Ensiksikin se, että en ole koskaan ollut tilaisuudessa niin, että olisi ainoastaan kynttilät valaistuksena. Se tekee illasta todella hienon. Toinen juttu, mikä tekee tästä illasta erityisen, on se, että on useampi ihminen tätä tekemässä. On kaksi minulle tuttua muusikkoa, lausuja... Kyllä siinä on ihan tarpeeksi erityisiä juttuja yhteen esitykseen. Kyllä me saadaan nauttia hienosta esityksestä tänään, siitä olen ihan varma!

maanantaina, lokakuuta 29, 2012

Herkin mielin

Tänään olen ollut tosi herkällä mielellä, olin selvittänyt pitkän ja rankan sunnuntain. Silmäni vettyivät vieläkin muistellessani kehitysvammaisten kirkkopyhää ja pientä pyhiinvaellusta, ne molemmat olivat tosi mukavia. Tänään olin Kaffemukissa, tapasin Kirstin ja Mukundan, jotka ovat myös tulossa markkinavapaaehtoisten kiitosiltaan. Askonkin ehdin tavata, sekin oli mukavaa. Juuri hänelle sain kerrottua sen kaiken hienon, mikä mieleeni oli sunnuntailta jäänyt. Vielä sitä saa nauttia kaikesta mahtavasta, jota on riittänyt, se ei ole ollut ihan vähän. Mieli on herkillä vieläkin, muta kyllä kai se tästä... Tiistaina on varmasti iloisempi fiilis!

lauantaina, lokakuuta 27, 2012

Kollaaseja tehdessä!

No, näinpä se meni! Olin niin iloinen opetellessani uuden taidon, toisessa kollaasissa on kuusi kuvaa ja toisessa seitsemän. On tää tietokone niin ihmeellinen, mitä kaikkea sillä voikaan tehdä! Huomenna täytyy kysellä, miten kollaasit saa siirrettyä Facebookiin, kun mulla on se ollut vähän pulmallisempaa. Tekeminen kyllä sujuu, mutta miten ne saa sosiaaliseen mediaan. Tänään olin seuraamassa kuntavaaliehdokkaiden loppukiriä, olen saanut kuntavaalikampanjan aikana monta uutta ystävää, mutta kaikissa puolueissa oli myös vanhoja tuttuja ihmisiä. Katoin, että nyt voi vielä viimeisenä kampanjapäivänä fiilistellä, siinä tuli kerrottua kaikenlaista! Myös kuvakollaasien tekeminen tuli kaikkien tietoon kampanjan aikana. Mahtavaa, saas nähdä, miten sunnuntaina käy!

perjantaina, lokakuuta 26, 2012

Onnea ja iloa!

Olen onnellinen siitä, että saan katsoa omia videoitani, se on mukavaa. Kaksi videota meni kerralla, kun laitoin Muurlassa kuvaamiani videoita. Mutta kaikkein parasta tässä kohin on se, että saan olla kotona. Olin suunnitellut tän näin, että olen tän osan päivästä kotona, ihan hyvä oli näin! Nyt äitikin on tyytyväinen. Musiikki soi tossa taustalla, mulla on iloinen fiilis, mikä on sen parempaa kuin tää, että kuorollani on alkanut jouluohjelmiston harjoittelu. Eli nyt sitten joulustellaan tää lokakuun loppuosa ja marraskuu. On se joulustelukin mukavaa, mahtavaa!

keskiviikkona, lokakuuta 24, 2012

Lisää kirkkokuvia

Kiskon kirkko kauniina lokakuun alkupuolen sunnuntaina, jona vietimme Salon seurakunnan yhteistä lähetyspyhää. Kuva onnistui, kun ilma oli niin kaunis.


Jumalanpalveluksen jälkeen kiipesin parvelle, jolta otin tämän kuvan. Kuvaan mukaan on päässyt myös Manu, joka on Muurlan kirkon Martti-suntion veli ja on Kiskossa suntiona.

tiistaina, lokakuuta 23, 2012

Muurlasta

Muistoja monta, iloja monta, siihen päivään mahtui. Iloisena hiivin Muurlan kirkkoon, kodikkaaseen, kauniiseen. Tapasin monta ystävää, myös Martti-suntion näin touhuavan kirkossaan.
 
Virsijuhlaa vietimme, nykyisin käytössä olevan virsikirjan juhlaa. Trumpettifanfaarin kuulimme, iloisin mielin olimme. Minäkin olin onnellinen, kyllä oli mukavaa!
 
Laulua riitti koko sunnuntaiksi, kun ensin olin Toivon laulajien kanssa, mutta ei se minulle ja muutamalle muulle kuorolaiselle riittänyt, Muurlassakin oltiin.
 
Laulaminen on se isoin ilo ja mahtavuus, laulaminen, ei mikään muu!

maanantaina, lokakuuta 22, 2012

Kuvia viikonlopulta, sunnuntailta

Muurlan kirkko, pieni ja kodikas puukirkko. Sunnuntaina vietimme Salon seurakunnan virsikirjajuhlaa Muurlassa.
Muurlan kirkon kellotapuli vuodelta 1819. Virsijuhlan aluksi kuulimme Toivo Kuulan virsisävelmän, jonka soitti särkisalolainen trumpetisti Seppo Multamäki.

sunnuntaina, lokakuuta 21, 2012

Onnellinen ja mahtava

Olin onnellinen kuoron ensiesiintymiseni jälkeen, tuttujen ihmisten kanssa oli mukava laulaa. Kaarlo oli mukana jumalanpalveluksessa, se oli tosi mukavaa. Kuultiin samalla myös Kaarlon isän tilanteesta, itse olin ainakin tosi onnellinen, kun hän oli ollut isänsä luona. Kuoron kanssa oli mukavaa, oli niin mahtavaa, kun sai olla laulamassa. Onnellinen ja mahtava, oli sellainen mieli, että nyt tämä tehdään!

lauantaina, lokakuuta 20, 2012

Ilon päivä

On tää päivä ollut varsinainen ilon päivä, olen ollut hyvällä mielellä. Tulin tuntia ennen äitiä kotiin, kun ajattelin, että jos olen vähänkään kauemmin, mulle tulee aika pitkäksi ja on tosi tylsää. Ystäväni tekevät kovasti kuntavaalikampanjaa, täytyy kyllä sanoa, että viitseliäitä ovat. Aamulla tossa mietin, että osaan kyllä ajatella iloisestikin, jos on pakko. Solidaarisuus on sitä, että jakaa omista iloistaan toisille, se on myös sitä, ettei ajattele vain itseään. Mutta näkee sitä senkin, että kaikki on kohdillaan, päivä on mahtavimmillaan just nyt, kun on kotiutunut kaupungilta!

perjantaina, lokakuuta 19, 2012

Kaikkien aikojen paras perjantai!

No nyt täytyy kyllä sanoa, että näin on todellakin päässyt käymään. On vaan ollut sellaista onnen aikaa, ettei mitään määrää. Pienetkään torstain kuoroharjoituksessa tulleet harmistukset eivät haittaa, vaan nyt olen ihan valmis ensiesiintymiseeni seurakunnan kuorossa. Keskityn ja käyn laulut läpi, se vaan on niin mukavaa. Ja nyt vielä, kun saan omalla kotikoneellani päivittää blogit, se on kaikkein mukavinta! Klassista kuunnellen, ilosta nauttien, kaikki on kohdillaan!

torstaina, lokakuuta 18, 2012

Onnellinen ja iloinen päivä!

Kun saan kirjoittaa blogit omalta kotikoneelta, se on tosi mukavaa! Iloisin mielin menin koko harjoituksen läpi, vaikka pieniä harmituksen aiheita olikin pitkin matkaa. Olen vasta kuoromatkani alussa, mutta ihan hienoa on olllut. Ihan mukavaa, kun on saanut iloita. Illalla olen nähnyt monta kertaa Jasharin kulkevan linja-auton kanssa ohi, se vaan on ollu hienoa. Mahtavaa ja onnellista, just näin. Onnellisin ja mahtavin mielin!

tiistaina, lokakuuta 16, 2012

Onni on...

Olla mukana hienossa kuorossa, jossa on ollut tosi mukavaa olla.  Onni on mukavat naapurit, joiden koiraa saa aina silloin tällöin kuskata ulos. Nyt on sellainen fiilis, että oksat pois, nyt nautitaan ja iloitaan! Uskelan kirkkoon päästään harjoittelemaan, se on tosi kivaa!

maanantaina, syyskuuta 24, 2012

Oli niin iloista ja mahtavaa, nyt sain sopivan tehtävän!

Laulan markkinoilla kahtena päivänä, se on minulle suuri ilonaihe. Sanoinkin virastolla käydessä, että nyt tuli vähän extrahommaa, mutta ei se mikään ole ruveta laululistoja laittamaan ja lauluja etsimään. Tietysti siitä tuli aika iso homma, mutta mikään ei ole minulle liian suurta, ihan varmasti saan kaiken tehtyä ajallaan. Mieli on korkealla, ihan hyvä näin! Onneksi omaan tota lauluääntäkin vähäsen, toihan on ihan supermahtavaa!

perjantaina, syyskuuta 07, 2012

Kun on syksy

On mukavaa aloitella kaikkia hauskoja juttuja!
Kun on syksy, voi kokeilla kaikkia askartelujuttuja, juuri se on mullakin nyt menossa hankittuani Country Companions-akryylileimasimet. Niitä on 24 kappaletta, kaikista syntyy varmasti jotakin!
Kortteja olen jo saanut ja se oli mukavaa!

maanantaina, syyskuuta 03, 2012

Olipa mukavaa!

No, kyllä oli! Ihan tuntui tosi hienolta
olla kirkossa auttamassa
ja kirpputorilla edeltäneenä
päivänä!
mahtavaa ja
iloa ja paljon sitä olikin!

lauantaina, syyskuuta 01, 2012

Syksyä pukkaa, vaan ei mieleen...

Vaikka syksy on jo vaihtunut vuodenajaksi, mieleeni en anna sen tulla. Olen syyskuussa syntynyt, mutta ei se tarkoita sitä, että olisin antanut syksyn hiipiä mielen sopukoihin. Ihan hyvä niin, ei haittaa, vaikka kastuu. Kansalaisopiston kellonaikoja piti vähän tarkistella, ihan mukavaa on, kun pääsee niitäkin taas aloittelemaan. Samalla kun kaupunki lomauttaa, sitä lomauttaa myös itsenä, mutta ei sitä sentään huushollihommista itseään lomauttamaan pääse!

maanantaina, elokuuta 20, 2012

Kuinka paljon iloa voikin mahtua kokonaiseen viikonloppuun!

Nyt mä sen vasta ymmärsin, kuinka paljon sitä iloa olikaan tullut! Sitä oli aivan uskomaton määrä ihan muutaman päivän sisällä, en edes itse tajunnut, että kahdessa paikassa kun vetää karaokea, se tuottaa niin paljon iloa ja mahtavuutta ettei mitään määrää! Viikko meni niin vauhdilla, en edes muista, kuinka paljon tuli valokuvattua, se oli jotain aivan mahtavaa! Ja sit viel äärest mahtava keskiviikko Naarilassa, minä ja kirkkoherra tuskailimme vihoittelevan jalan kanssa. Toriterassilla ja Arguksella tuli laulettua karaokea, se vaan oli niin hienoa!!

perjantaina, elokuuta 17, 2012

Onnellista mahtavaa

Electric Ladyn esiintyminen sai minut hyvälle mielelle, mutta ei se, että Pussy Riot saa tuomion huliganismista. Sekin on niin poliittinen, Putinia ei saisi vastustaa ollenkaan. Olen
pettynyt, vapauttakaa naiset!

keskiviikkona, elokuuta 15, 2012

Shanananaa!

Naarilaan pääsee ja se on mukavaa! Ei sitä oikein tiedä, miten sitä sanoin kuvaisi, mutta jo odottaessa tiedän, miten hauskaa se on. Aamulla fiilis on tapissa, samoin íllalla, kun lähtee. Ja jaksaa olla iloinen siitä, että pääsee mukaan! Jos nyt vaan toi viikonloppuna venähtänyt jalka antaa periksi, kyllä mun nyt uimaankin täytyy mennä!
Iloa ja mahtavuutta, sitä riittää! Ja uusi digikamera (Nikon Coolpix S 2600) täytyy olla mukana!

perjantaina, elokuuta 10, 2012

Onnellista oloa

En kyllä ikinä olisi osannut kuvitella kuuntelevani oikein vanhan ajan humppamusiikkia! Se kuulosti niin hienolta Pekkaniskan Poikien soittamana, he soittivat tällä viikolla iltatorilla. Keskiviikon saunaillan vietin pienen lossimatkan takana Kesä-Angelassa, se oli kans tosi mukavaa. Torstaina istuin jokipaatilla itsestäni valokuvia ottaen, se oli myös mukavaa. Valokuvien ottaminen oli tosi mukavaa, en edes ottanut omia kuviani pois. Täytyykin laittaa ne kuvat jonnekin kansioon, mukavaa!

maanantaina, elokuuta 06, 2012

Aidosti hyvä fiilis!

Onhan se, kun
on niin monessa saanut olla
mukana.
On ollu sellainen fiilis, että
kyllä tää
tästä.
Viime viikon keskiviikkona
sain kunnon kesäflunssan,
Utulan Jari,
linja-autonkuljettajamme,
joutui häätämään
minut pois rannasta.

Naarilaa taas odotellaan, mutta
tässä välissä mennään
Kesä-Angelaan
Halikkoon!

keskiviikkona, elokuuta 01, 2012

Mahtavaa!

Illalla Naarilaan, se on mukavaa! Mutta maanantaina oli se kaikkein paras juttu, kun sain muistoja toukokuiselta Turun reissultamme, se sai mielen niin hyväksi. En osaa muuta kuin olla aidosti iloinen siitä reissusta. Kuvat kertoivat minulle sen, miltä minusta on just siinä kohdassa tuntunut ja se tunne on hyvä. Ja nyt sitten koko lauantaiksi Korkeasaareen, se on kans tosi mukavaa! Mahtavaa se on. Ja nyt tässä, kuunnella omaa lempparimusiikkiani, nyt sitten ääni sopivaksi, ettei ole ihan kaakossa. Iloisin fiiliksin tänään Naarilaan, nyt täytyy pakata nuottikirja mukaan, että pystyn katsomaan mieluisan laulun tähän kertaan. Toivottavasti mukana olevat osaavat arvostaa laulamistani, se saa muille mielen hyväksi.

sunnuntaina, heinäkuuta 22, 2012

Paluu, mieli on haikeana.

Arvaa vaan, miten haikeana on, kun laivalta kattelee just ennen lähtöä. Taas se kolme päivää on mennyt niin uskomatonta vauhtia, että hyvä on, kun on tahdissa pysynyt. Ja kuljettu on, välillä seilaten, mutta aina on perille päästy. Viime kesästä jo muistin sen, miten haikeaa oli, samanlaista on varmasti nytkin. Olen tosi iloinen mukavasta matkastamme, ei mene kuin viikko ja olen jo Korkeasaaressa!

lauantaina, heinäkuuta 21, 2012

Toista päivää Tallinnassa

Päivä on mennyt suorastaan älyttömän reippaasti! Ei sitä edes huomannut, vaikka sen osasi hotellilta lähtiessä aavistaa. Ei se pieni kastuminenkaan haitannut matkalla vanhaan kaupunkiin, mutta oli siinä aika ilkeä olla. Kun vanhaan kaupunkiin sitten sadekuuron jälkeen vihdoin ja viimein pääsi, olin niin iloinen, kun pääsimme kutakuinkin samasta kohdasta kuin ensimmäisenäkin päivänä. Ei kyllä koskaan unohdu tämä päivä Tallinnassa, mahtavaa on ollut ja iloisin fiiliksin vielä yksi yö ja päivä!

perjantaina, heinäkuuta 20, 2012

Matkalla!

Jopa nyt, mikä vastaan nakuttaminen alkoi hotellihuoneessa, kun äiti katsoi palleaani! En halua yhtään ylimääräistä sanomista, kun mulla on hyvännäköiset vaatteet, joita haluaisin pitää. Mutta palleahan sanoo topin, eli sen painoa pitää saada laskemaan.
Joten ei muuta kuin yrittämään, kyllä se siitä!

maanantaina, heinäkuuta 16, 2012

Reissun odottelua ja turnaustsemppiä

No, tätähän tää nyt on, kun serkkupoikani Arttu on turnausreissulla Göteborgissa joukkueensa kanssa. Samalla siinä tuli tsempattua myös kuljettajan omaa poikaa! Nyt itselläkin on reissu tiedossa, kun olen lähdössä koko viikonvaihteeksi Tallinnaan, se on tosi mukavaa!

perjantaina, heinäkuuta 13, 2012

Onnea ja iloa!

On kyllä kovasti nautittu kesästä, en olisi varmaankaan tehnyt tätä, jollei paloesimies olisi vähän kannustanut. Niin mahtavaa on tää kesä tässä ollut, sadekuurotkaan eivät ole pahemmin haitanneet menoa, ihan yhtä iloisesti sitä on jaksanut mennä pienestä vesisateesta huolimatta tai ehkä juuri sen takia. Maa on jaksanut kunnolla kasvaa, se on ollut se juttu. Mutta mahtavaa on ollut ja se on tärkein!

tiistaina, heinäkuuta 10, 2012

Nauti kesästä!

Kuka muukaan olisi tämän neuvon voinut antaa kuin Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen Salon alueen paloesimies! Valittelin taas kerran sitä, että kun mulla on vielä elokuullakin lomaa, mutta onneksi olen hyvässä asemassa sikäli, että elokuussa ei tarvi murehtia koulun alkua. Mutta ihan hyvän neuvon tää paloesimies antoi, oli muuten Tuomisen Mika, jonka olen tuntenut jo vanhan Salon pelastuslaitoksen ajoista asti!

maanantaina, heinäkuuta 09, 2012

Viikonloppu, no se nyt hurahti!

Menikin sellaista vauhtia, että hyvä oli, kun perässä pysyi! Onnellinen ja iloinen, perjantaina ensin Kiskossa runopiirin kanssa, lauantaina Huisku tuli meille yöksi. Kuinka onnellinen hän olikaan tullessaan meille, mutta ihan yhtä onnellinen hän oli äidin viedessä hänet kotiin. Onneksi sitä on itsekin aika iloinen, kun kaikki on hyvin, saa ollakin!

perjantaina, heinäkuuta 06, 2012

Kiskoon ja iloa

Kiskoon ollaan menossa, se on mukavaa!
Mahtavaa, kun saatiin iso mahdollisuus,
mulla riittää kannustajia nytkin.
Mahtavaa oli keskiviikon yllätys Naarilassa,
uimavesi 23 astetta!
Hieno ja mahtava päivä, näin se meni!

tiistaina, heinäkuuta 03, 2012

Odotusta Naarilaan!

Naarilassa olen keskiviikkona, se on tosi mahtavaa!
Olen iloinen siitä, että meidän hyvä fiilis jatkuu, nyt nautitaan!
Iloisen fiiliksen viikko!

Mahtavaa on, kun ensimmäisen kesäkeskiviikon,
iloisen keskiviikon aika on!

tiistaina, kesäkuuta 19, 2012

Iloa ja mahtavaa! Juhannus!

No, onhan tää mahtavaa, kun juhannus tulee, siis niin hienoa on, että ei voi mahtavampaa olla! Kyl tää juhannus on aina hieno juttu, riippumatta siitä, miten sen ottaa. Aion ottaa sen ihan selvin päin, koska silloin muistaa, miten sitä juhannusta on viettänyt, se on mulle äärimmäisen tärkeää. Mahtavaa ja iloa, paljon, paljon, paljon!

keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2012

Pelastajien seuraamista kesälläkin!

Kyllä tätä tulee nyt kesälläkin seurattua, videon kautta. Mahtavinta tässä on se, että voin seurata niitä jaksoja, joita en ehtinyt katsoa kauden aikana. Mieli on mahtavimmillaan, Helsingin pelastuslaitoksen hälyt voivat olla totta myös Varsinais-Suomessa. Mahtavaa, mieli on tässä ja nyt korkeella, mahtavaa fiilistelyä koko kesä!

tiistaina, kesäkuuta 12, 2012

Mahtavaa!

Olipa päivä! En muista koskaan kokeneeni ihan samanlaista päivää! Oli niin uskomaton päivä, aamusta asti sellainen fiilis, ettei mitään määrää! Onnellinen retkipäivä, kyllä siitä jäi hyvä fiilis! Musiikkia ja mahtavaa! Minulla on ollut hyvä päivä!

perjantaina, kesäkuuta 08, 2012

Minulla on hyvä fiilis

Hauska ja mahtava, iloinen ja mukava, sellainen on hyvän päivän fiilis. Iloinen ja mahtava,
iloinen ja hauska, hyvä mieli on just nyt!
Salkkuna-kortinkin sain tehtyä, mukavaa!

tiistaina, kesäkuuta 05, 2012

Iloa ja mahtavuutta!

Mukavaa, kun saan olla mukana, tänään! Ja ensimmäistä kertaa niin, että voin olla koko viikonvaihteen Salossa lasten laulutapahtumassa. Aikaisempina vuosina olen lähes poikkeuksetta ollut juuri lastenlaulutapahtuman aikana poissa, viime kesänäkin olin Porissa lähetysjuhlilla. Nyt onnistuu olo koko viikonlopun, kun ei ole lähdössä pois Salosta, mahtavaa!

perjantaina, kesäkuuta 01, 2012

Kuvaa, mahtavaa

Kesä on tehty sellaiseksi, että siitä nautitaan. Tahdon ainakin itse nauttia kesästä, varsinkin nyt, kun kesäkeskiviikoissa tulee jo kymmenes kesä täyteen. Vuosi 2012 on sillä tavalla juhlava. Kyllä juhlakesä on mahtava, kun saa iloita siitä, että näin monena kesänä olen ollut mukana Naarilassa. Kiitos kaikille, mahtavaa on ollu kesäisin käydä Naarilassa!

maanantaina, huhtikuuta 02, 2012

Iloittavaa, onnea, pääsiäisviikon alkuun!

Kerta kaikkiaan hieno aluepyhämme on nyt takanapäin, en ole koskaan kokenut mitään niin hienoa. Olin aamulla hyvissä ajoin Uskelan kirkon sakastissa, siellä olivat kaikki, jotka olivat messussa mukana. Olin onnellinen siitä, että sain niin ison luottamustehtävän kuin se oli ollut. Kirkkopyhä jatkui seurakuntatalolla, siellä jokainen meistä sai maalata oman näkemyksensä alueestamme. Kirjoitin, että alueemme on iloinen, maalasin sen ympärille öljyväreillä sinisen kehyksen. Mistä se sitten paikkansa löytää, sitä en tiedä, mutta sen tiedän, että aluepyhämme oli tosi hieno!

Kiitos kuuluu kaikille mukana olleille, ennen kaikkea niille, jotka olivat mukana ristikulkueessa. Mutta myös niille, jotka olivat pyhän aikana kirkossa. Minulle koko pyhä oli täynnä iloa ja mahtavuutta!

lauantaina, maaliskuuta 31, 2012

Onnea tänäänkin

Olen iloinen siitä, että saan nauttia. Toivottavasti olen saanut hyvän mielen, luottamuksen siihen, että osaan tehdä tehtävän, jonka olen saanut. Tiedän, että se on luottamustehtävä, nyt minun on osoitettava olevani luottamuksen arvoinen. Rakas Jumala, siunaa minun luottamustehtäväni, siunaa meidät kaikki, jotka olemme aluepyhässä mukana. Kiitos, että saan olla mukana!

perjantaina, maaliskuuta 30, 2012

Kuolemaa ja iloa, molempia sekaisin

Kyllä tähän päivään on kummasti mahtunut sekä iloa että surua. Surua siitä, että naapurimme Rauno on kuollut, mutta iloakin on mahtunut, varsinkin viikolla hyvin menneestä esitysharjoituksesta. Vaikka en harjoitellut kuin yhden runon, tuntui siltä, että kaikki on kohdillaan. Tänään on surullinen olo, se tuli päivään mukaan heti puoliltapäivin, kun saavuin kauppareissulta takaisin kotiin Kallinrinteeseen. Mutta nyt, en osaa muuta kuin surra naapuriani, tää on tätä!

torstaina, maaliskuuta 29, 2012

Mahtavaaa

On se
mahtavaa,
kun kaikki on
kohdillaan
mahtavaa, kun
elämä hymyilee!

tiistaina, maaliskuuta 27, 2012

Onnee hyvää fiilistä

Kaikkee hyvää, mahtuu matkaan, kaikkee hyvää jokaiseen viikon päivään. Mutta ihan erityisesti Salo-Uskelan aluepyhään palmusunnuntaina, se on mukavaa! Olen luottavainen, että kulkueristin kantaminen sujuu, nyt jo voin sanoa tietäväni sen. Tänään olen onnellinen, koska saan suuren tehtävän. Nyt on osoitettava se, että on luottamuksen arvoinen. Se on mukavaa, kun on paljon väkeä!

lauantaina, maaliskuuta 24, 2012

Kuka sanoo, iloa?

Minä sanon, iloa! Kun koko viikko on ollu yhtä nappiin mennyttä päivää, kaikkea on tehty ehtimiseen.  Kaikkea saa tehdä ja kaikkea pitää tehdä, on vaan sellainen fiilis, että nyt on kaikkea todellakin tullut tehtyä ja niin paljon, että en ole oikein kunnolla ehtinyt mukaan. Ja nyt olen onnellinen siitä, että saan nauttia tästä hetkestä, huomenna onkin Salon kirkossa Tuomasmessu, siitä olen onnellinen!

perjantaina, maaliskuuta 23, 2012

Onnea monta kertaa enemmän!

Minulle Vakka-Suomen paikoista rakkain on ilman muuta Mynämäki. Muistan vielä nytkin, miten silloin monta vuotta sitten olin Mynämäessä, nykyinen kirkkoherra ei ollut vielä silloin, vaan oli hänen edeltäjänsä. Muistan, miten hieno kirkko oli jo silloin, mutta nyt remontin jälkeen se on komistunut entisestään. Mahtavaa oli myös se, miten hienosti selvisin karaokesta, mukavaa!

torstaina, maaliskuuta 22, 2012

Onnea ja iloa!

Karaokeen menossa, en ole sitä unohtanut! Eikä mopo ole karannut käsistä tän ilon tunteen suhteen, se vaan on mahtavaa! En ollut ikinä osannut ajatella, miten mahtavaa karaoken laulaminen voisi olla keväällä, tää on mulle hyvää harjoitusta kesän karaokekautta varten. Onnellinen fiilis, mahtavaa, kaikki on taas hyvin kohdillaan!

tiistaina, maaliskuuta 20, 2012

Tänään, mikä mahtavuus!

Onnenpäivä varsinainen, sitähän tämä tiistai on ollut! Sain mahdollisuuden osallistua päivään, jonka aihe liippasi hyvin läheltä minun elämääni, teemoina olivat kiitos, kunnioitus ja kohtuullisuus. Näillä mentiin koko päivä, aamusta asti olen näitä juttuja pohtinut. Hyvä niitä on pohtia!

maanantaina, maaliskuuta 19, 2012

Räntäsadetta kehiin

Aamulla kaupungille lähtiessä huomasin ulkona satavan räntää. Siitä huolimatta laitoin Converse-kenkäni jalkaan, koska tänään olin päättänyt, että mulla on kaikki Converse-asusteet päällä. Lompakko, reppu ja tossut, kaikki piti olla mukana. Tänään oli kyllä sellainen positiivinen fiilis, räntäsateesta huolimatta. Jaksaa kuitenkin olla iloinen, se on tärkein!

lauantaina, maaliskuuta 17, 2012

Jännä juttu!

Ihan kuin huomaamatta hulahti lautasellinen puuroa aamiaiseksi, sehän oli tosi hienoa! Miten se voi olla mahdollista, että aiemmin en edes osannut ajatellakaan syöväni puuroa, mutta annas olla, kun tänä aamuna kauhoo puuroa kattilasta lautaselle ja se menee alas, onhan se tosi hienoa! Mahtavaa! Muistin, että kummisetäni Kari oli sitä kerran ihmetellyt, olen tosi tyytyväinen, kun näin on käynyt!

torstaina, maaliskuuta 15, 2012

Eilinen ja tää päivä, iloista hernerokkaa!

On ollu varsin iloista hernerokkaa molempina päivinä, keskiviikkona oli palaveri, joka mietitytti vähän minuakin. Onneksi sentään kaikki selvisi ihan hienosti, en oikein osannut muuta toivoa. Onneksi siinä palaverissa päätettiin se, mitä minäkin tahdoin, nimittäin se, että mummi saisi jäädä meille. Tänään olen onnellinen siitä, että mulla on mummi ja äiti, se vaan on niin mukavaa!

tiistaina, maaliskuuta 13, 2012

Jiihaa!

Aamulla pääsin ensimmäistä kertaa torikahville, voi hitsinpimpula, miten mahtavaa se oli! Kaukaa kirkkoherranviraston kulmalta askeltaessani huomasin tän ja olin tietysti onnesta otettu! Se sai mut niin hyvälle mielelle, kanaleipä ja pieni mukillinen Pepsiä. Niin superhienoa, muutenkin superhieno päivä tänään!

maanantaina, maaliskuuta 12, 2012

Kirja löytyi!

Mahtavaa, mun viron kurssikirja löytyi! Oli jo aikakin, kun muutama kerta oli mennyt ilman kirjaa tunnilla. Mutta onneksi niistäkin selvittiin vallan mainiosti! Nyt täytyy vaan sitte laittaa kirja suoraan reppuun, ihan mahtavaa, kun se nyt näillä viimeisillä kerroilla tulee mukaan eikä tarvi koko ajan olla kuuntelulla. Kivaa on, kun näin hyvä tuuri käy, kukaan ei ainakaan ole kirjaa varastanut!

lauantaina, maaliskuuta 10, 2012

Tänään, lauantaina

On tosi mahtavaa, kyllä mä osaan ottaa ilon irti näistä hienoista päivistä. Elämä on joskus aika mahtavaa, kuten nytkin. Kun kuuntelen videopalvelusta musiikkia, huomaan, miten monipuolinen musiikkimakuni on: Ensin tulee Karelian alkusoitto, sen jälkeen tulee Robinin Frontside Ollie. Olen tosi ylpeä kotimaakunnastani Varsinais-Suomesta, meiltä tulee näin lahjakkaita nuoria ihmisiä, se vaan on niin mahtavaa! Lauantainakin voi olla hyvä fiilis, minulla on juuri nyt näin!

perjantaina, maaliskuuta 09, 2012

Kortti tehtynä, nyt se odottaa!

Joo, torstaina sain sitte kortin tehtyä, oli kyl tosi mukavaa! Oli jo vähän tylsän näköinen, kun kaksi aikaisempaa kirkkoherralle tehtyä korttia olin tehnyt valkoiselle pohjalle. Mutta kun sen pohjan oli hyväksi havainnut, sille oli helppo tehdä. Olin onnellinen, kun sain sen tehtyä, nyt se odottaa virastolla, kun sain sen aamuisella kauppareissullani vietyä. Tänään tuntuu kaikki hyvältä, se vaan nyt on näin!

torstaina, maaliskuuta 01, 2012

Presidentin virkaanastujaiset, siksi liputetaan

Kyllä sitä oli aamutuimaan aika ihmeissään, kun kadun alapään kahdessa talossa oli lippu tangossa. Ensin en edes muistanut koko asiaa, ennen kuin aamulla radiota kuunnellessani kuulin, että presidentin virkaanastujaiset ovat tänään. Tuleva presidenttimme on Salosta lähtöisin, se vaan on tosi mukavaa. Minä en tosin ole kovin kauan vielä Salossa ollut, mutta kyllä mä olen oppinut Saulin tuntemaan aika hyvin. Tosi hienoa, että meidänkin kaupungista löytyy mies politiikan huipulle!

Onnea Saulille seuraaviksi kuudeksi vuodeksi, toivottavasti maa makaa hyvin näiden vuosien jälkeen!

maanantaina, helmikuuta 27, 2012

Lasten iloa, muistin kintaat!!!

Lapset naureskelevat kirjastossa, minulle se tekee hyvän mielen. Mutta tänään sen tekee ennen kaikkea se, että muistin kintaat. Arvelen, että kirkkoherra katsoi, että onko mulla kintaat. Pariin kertaan kuljin työhuoneen ikkunan alta, huomasin heti, että kintaita katsoo. Ja mähän otin, vaikka oma mittari näytti asteen lämmön puolella ollutta lämpötilaa. Mutta linnut laulavat niin, että itsellekin tulee kevätmieli!

lauantaina, helmikuuta 25, 2012

Mahtavaa, iloa, mukavaa!

Lauantaina on mukavaa, en osaa muuta sanoa. Iloa olen taas tuntenut koko päivän. Tänään olen iloinen siitä, kun mummi on meillä, olen iloinen kaikesta, mitä olen kokenut viime päivinä. Ilon siitä, että koirat ovat meillä. Ilon siitä, että olen Aspergeristäni huolimatta olen voinut olla mukana kaikessa, mitä seurakunnassamme tapahtuu. Tätä toivon jatkossakin, se vaan on mukavaa, kun seurakunnassa on ollut näinkin kauan. Kymmenvuotisjuhliakin tulee kaksi, Kaffemukin ja Naarilan ensi kerroista tulee tänä vuonna kymmenen vuotta. Mahtavaa!

tiistaina, helmikuuta 21, 2012

Koirat meillä...Paljon iloa!

Keittiörempan jaloista ovat meillä kylässä, no ihan hyvä näin, kun Huisku on aika kova käymään jalkoihin kiinni. Minä kävin heidän kanssaan lenkin ja olin siitä enemmän kuin onnellinen. Tänään olen huomannut, että lauhanakin vesikelin päivänä täytyy olla kintaat kädessä, eihän tota meidän kirkkoherraa Timoa saa muuten pysymään tyytyväisenä. Tänään iloitsin siitä, että talviloman toinen päivä on mennyt tosi vauhdikkaasti, se vaan on ollu mahtavaa!

maanantaina, helmikuuta 20, 2012

Loman ensimmäinen päivä

No, nyt on sitten talviloman ensimmäinen päivä, olen onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin. Eikä edes haittaa,vaikka lunta pyrytti aika tavalla, nyt voi harrastaa monenlaisia lumiaktiviteetteja. Rippileiriläiset ovat kuka missäkin, osa Åressa laskettelemassa, osa Naarilassa, osa Kesä-Angelassa. Ihan mukavaa, mahtavaa, kun on mahdollisuuksia vaikka minkälaisiin leireihin!

perjantaina, helmikuuta 17, 2012

Iloinen vanhojen päivä, ensi viikko

No, on se ihan mukava nähdä, miten tanssit ovat muuttuneet omista lukioajoistani. Ei se varmaan kovin paljoa ole muuttunut, mutta jokainen ikäluokka tekee siitä omanlaisensa. Tänään olen miettinyt sitäkin, missä välissä ehtisin käydä kertomassa kirkkoherralle, mihin aikaan matineamme alkaa. Nyt mulla on selvillä se, että se alkaa kello kolmelta iltapäivällä. Ja pitää jaksaa harjoitella monta päivää, sekin on. Mahtavaa ja hienoa, upeaa ja iloista!

torstaina, helmikuuta 16, 2012

Penkkarit, mahtavaa!

Oli kyllä aikamoinen mahtavuus taas tämäkin penkkaripäivä, nyt vaan on sellainen fiilis, että ne onnistuivat ihan hienosti! Nyt mulla soi Nightwish, se on niin mukava soittaa tässä touhutessa. Onnellinen olen, kun omia 17 vuoden takaisia penkkareitani pääsen verestämään, miettii, että onko siitä ihan oikeesti niin kauan. Mutta kyllä siitä on, kun muutostakin on kutakuinkin saman verran. Se vaan on niin hienoa, mukavaakin on!

tiistaina, helmikuuta 14, 2012

Täytekakut hienoja, lumilystikin mukavaa!

Ensikertalaisesta kirkkoherrasta ei edes huomaa hänen tekevän täytekakkuja ensimmäisen kerran, se vaan oli niin! Ei edes siinä kohin, kun hän itse jännittää kaikkein kovimmin. Hieno siitä tuli, Mahlakankareen askartelunurkassa tein hänelle kortin valkoiselle pohjalle, juuri siitä kuvasta, jonka olin itse omalla kamerallani ottanut. Jäihän siitä mun omaankin kirjaan kuva, kaksi niitä sitten joutui teettämään. Mutta sehän ei haittaa, ainoa siinä oli, että kun ei ollut hetkeen aikaan tehnyt yhtä useampia, ei muistanut, miten se tapahtuu. Mutta onneksi minua neuvottiin, se oli hienoa!

torstaina, helmikuuta 09, 2012

Viikonloppu lähellä!

Viikonloppu on nyt lähellä, mahtavaa! Tää on se pieni lauantai, joka tekee koko viikon mahtavaksi. Musiikkikin tekee ihan mukavaa, nauttia saa ja iloita. Tänään olen auttanut äitiä kotitöissä, siivouksessa. Olen heti aamulla aloittanut mattojen pakkaamisen ja jäähdyttämisen, kotiin mennessä huomaan kuinka erilainen tuoksu niissä on. Ja se on mahtavaa!

maanantaina, helmikuuta 06, 2012

Ajatuksia messun jälkeen...

Nyt vasta alkaa tosiaan ymmärtää sen, mitä on tuomasmessun aikana tehnyt. Ei se hahmottunut vielä messun jälkeen, mutta nyt olen todellakin alkanut tajuta, että minähän sitä kulkueristiä olen kantanuut. Minähän sen tein! Kyllä oli aluekappalaisemme antanut minulle todellisen luottamustehtävän, itse en todellakaan ollut valmis ottamaan sitä vielä tässä kohin vastaan. Näin se sitten meni, olo on tosi hieno nyt, messun jälkeen!

lauantaina, helmikuuta 04, 2012

Iloa ja mahtavuutta viikonloppuun, Pink Panther!

Kuka olisi uskonut, että viikonlopusta olisi tullut niin hieno! Juuri kuin minulle on käynyt perjantaina.. Salotossa aamupäivällä suuri miesjoukko, johon kuului myös kirkkoherramme, hän oli työntekijävierailulla. Tänään vaan oli hyvä mieli, kun kaikki osui kohdalleen. Lauantaina on niin kylmä, voi hitsinpimpula, miten kylmä! Paikkurinkuljettaja Enno kertoi, että kun hän oli katsonut aamulla mittaria, se oli näyttänyt 28 pakkasastetta! Aika kylmä!

torstaina, helmikuuta 02, 2012

Musiikkia kuunnellen ja iloiten

No, näinhän tämä päivä on mennyt, miettiessä sitä, miten tarkka kirkkoherra on helmikuun aikana hanskojen käyttämisestä. Yhtään en saa jättää hanskoja pois, varsinkaan, jos on lähellekään niin kylmä kuin viime päivinä on ollut. Tänään tossa mietin, minkälaista olisi, jos ei osaisi iloita. Kyllä se olisi aikamoista! Pienet jutut saavat aikaan paljon iloa, se vaan on niin! Tänään olen iloinen, mahtavaa!

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2012

Helmikuu, iloinen, tarkka!

Tarkka minulla ja tarkka kirkkoherralla, minulla siksi, että muistaisin aina ottaa hanskat käteen, kirkkoherralla siksi, että hän tahtoo nähdä minulla hanskat kädessä. Juuri niin se meni tänäänkin, laulutunnilta kaupunkiin tullessa hän katsoi heti, onko minulla hanskat, on tyytyväinen, kun minulla on! Ja se on mukavaa, kun on hanskat, kyllä!

tiistaina, tammikuuta 31, 2012

Tässä ja nyt

On vaan ollu niin hienoa, en edes osaa sanoa, miltä tuntuu. Musiikki soi kuulokkeissa, jotka olen ottanut mikrotupaan, tänäänkin mulla on ollu kintaat kädessä. Tietysti sillä saa kirkkoherrankin iloiseksi. Viron kurssikin meni ihan mukavasti, se vaan meni hyvin nyt, kun osasi olla paikoillaan koko tunnin. Hauskaa ja mahtavaa, saa nauttia!

maanantaina, tammikuuta 30, 2012

Iloinen viikonloppu

En ollut koskaan kuullut kenenkään soittavan niin hienosti Sibeliuksen Intradaa kuin Kaisa sunnuntaina Uskelan kirkon messun päätteeksi. Muistin kuulleeni sen jossain, muutama vuosi sitten itsenäisyyspäivän ekumeenisen juhlajumalanpalveluksen aluksi. Tänään oli kyllä niin mahtava päivä, jaksoi nauttia olosta koirien kanssa, se vaan olí niin mukavaa, jaksaa, jaksaa, koko viikko! Lauantaina sitte aloittelin messuavustajakoulutusta, sekin on ollu tosi mukavaa. Tänään on kyllä jaksanu olla iloisella mielellä, paljon paremmin kuin sunnuntaina!

keskiviikkona, tammikuuta 25, 2012

Ihanaa, hienoa, mahtavaa!

Lumitähdet putoilevat takilleni, kintailleni ja kaulaliinalleni, ihailen niitä siinä. Totean, että nyt en voi mennä ilman kintaita ulos, muutenhan siinä kävisi juuri niin kuin kävi syksyllä ja alkutalvella. Mutta nythän mä haluan pitää kirkkoherramme iloisena, se käy ainoastaan sillä tavalla, että muistaa ottaa kintaat mukaan. Monella kerralla on ollut se iloinen fiilis, että on muistanut jotain, siitä on sitte se hyvä mieli tullu. Ja nyt, hanskat, se saa mielen hyväksi!

lauantaina, tammikuuta 21, 2012

Iloista mieltä

Muutaman viime päivän kokemuksen jälkeen on ollut hieno huomata, miten paljon iloa on voinut tähän loppuviikkoon mahtua. Sain kokea yhteiskristillistä iloa, kun olin torstaina helluntaikirkolla, muutaman kuvankin sieltä sai otettua. Mieli korkealla siirryin seuraavaan päivään, jossa oli paljon iloa siinäkin. Mutta nyt on aika siirtyä seuraavaan ilokohtaan, niitä ehtii tulla vielä!

keskiviikkona, tammikuuta 18, 2012

Nyt... tässä...tänään..

Aloitin mielelläni tunnit, joita olin jo odottanut. Tähän viikkoon mahtuu niin uskomattoman paljon kaikkea, en edes tiedä, mihin sitä joutuu kaiken tän mahtavuuden kanssa! Iloista on tiedossa myös loppuviikolle, ihan kiva niin! Ja kun vaan saa sen runokirjan takaisin, niin ehtii kirjoittaa sen myös sitä odottavalle Halikon lähetyspapille!

tiistaina, tammikuuta 17, 2012

Tänään...

Niin hieno päivä koirien kanssa, en osaa muuta sanoa. Olin niin onnellinen koirien kanssa olostani, se vaan tuntui mukavalta. Ainoa hieman harmillisempi juttu oli se, että kun jouduin menemään paljain käsin Huiskun lenkin, muistin kyllä laittaa hanskat Vapun kanssa lähtiessäni. Olin iloinen ja onnellinen siitä, että tänäänkin olen saanut olla koirien kanssa!

maanantaina, tammikuuta 16, 2012

Hauska viikonloppu, ilon täyttämä

Lauantaina lähdin hyvillä mielin Halikon kirpputorille, en kylläkään arvannut Kimmon tykästyvän runooni niin kovasti, että tahtoo sen itselleen. Mutta niinhän siinä kävi, ei voinut mitään. Ei silti, kyllä mä pidin siitä itsekin, mutta itse olin sen myös hartauteen valinnut. Sunnuntaina kiipesin tutun ja rakkaan Uskelan kirkon mäen ylös, en edes osannut kuvitella, millainen Lionsien kirkkopyhästä minun osaltani tulisi. Jumalanpalveluksen jälkeen tiesin tehneeni jotain, mistä kirkkoherra Timo olisi tosi iloinen, kätellessä sen huomasin. Se oli se, että olin muistanut ottaa kintaat! Olihan sitä iloinen itsekin, mahtavaa!

perjantaina, tammikuuta 13, 2012

Musiikkia ja iloa

Musiikkia ja iloa, sitä on mahtunut paljon tähän päivään. Eikä tämä ole sen kummempi epäonnen päivä kuin mikä tahansa muukaan päivä. Ihan vaan päivä muiden joukossa. Silleen se vaan täytyy ottaa. Olen vaan niin iloinen tästä kaikesta, en osaa olla muuta. Täytyy vaan jaksaa nauttia ja iloita. Vaikka ulkona onkin pääkallokeli, en osaa muuta kuin iloita tästä hetkestä, olla ystävien mukana, se vaan on iloista ja mahtavaa!

torstaina, tammikuuta 12, 2012

Karelian alla marcia ja ilon tunne

Karelia-sarjan alla marcia-osan soidessa on ollu tosi hieno huomata, miten ilo on noussut pintaan, varsinkin nyt, kun äänioikeuttakin tulin käyttäneeksi presidentin vaalin ekalla kierroksella. Mutta on tässä päivän aikana tapahtunut aivan uskomattoman paljon. Kun sen oikein kirjaa ylös, ei edes huomaa, miten paljon on tapahtunut. Iloisin mielin kohti viikonloppua ja kaikkea hyvää, mitä se tuo tullessaan!

tiistaina, tammikuuta 10, 2012

Leikekirja numero kolme jo menossa...Kaikki hyvin...

No, juurikin näin, ei siitä kamalan monta päivää ole, kun sen aloitin. Laitoin parit Nightwishin laululyriikat, kun pidän tästä kyysessä olevasta yhtyeestä oikein kovasti. Nytkin olen kuunnellut Nightwishiä ennen kaupungille lähtöä, koirien kanssa oltuani olen myös kuunnellut. Nyt pitää vaan odottaa talven lähetystapahtumien kuvia, niitä on varmaan tulossa aika paljon. Kun on monta tapahtumaa, joista kuvia ottaa, selvähän se on, että niitä tulee!

keskiviikkona, tammikuuta 04, 2012

Ystävälleni, joka siunataan loppiaisena tehtäväänsä

Kyseessä on kanttoriystäväni Hanna-Leena, hänelle tahtoisin toivottaa oikein paljon onnea ja Jumalan siunausta uuteen tehtävään Muurlan ja Kiskon alueilla, ennen kaikkea loppiaiseen, jolloin hänet siunataan tähän tehtävään. Tietenkin tahtoisin toivoa kaikkea hyvää alueneuvostojen edustajille, jotka avustavat kirkkoherraa tehtäväänsiunaamisessa. Olen iloinen siitä, että voin toivoa hyvää ystävilleni, näin se menee!

maanantaina, tammikuuta 02, 2012

Mukavaa uutta vuotta!

Kotonakin se vaihtui Nightwishiä kuunnellen ja valtavaa rakettimäärää seuraten. Meillä tuli raketteja niin, että niitä tuli reippaasti talomme katonharjan yli. Kyllä se vuodenvaihde hieno oli, ei siinä mitään. Ensimmäiset muistiinpanot uuteen kalenteriin piti tehdä heti uudenvuodenyönä. Siinä kohdassa lämpötila oli vähän pakkasen puolella, keli oli pilvipoutainen, sadetta alkoi tulla vasta siinä kohdassa, kun olimme jo sisällä. Minulla oli mahtava vuodenvaihde, toivon, että uusi vuosikin olisi samanlainen!