torstaina, lokakuuta 31, 2013

Onnea ja iloa!

Olen vaan niin iloinen saatuani Huiskun lenkitettyä, jos näistä mun päivittäisistä tehtävistä on joku, josta aamiaisen laittamisen lisäksi tykkää, niin Huiskun lenkittäminen on varmaankin  yksi niistä. Aamulla on hyvä mieli heti herätessä, en edes muista, milloin olisin näin hyvää mieltä kokenut päivän aikana! Veikkaanpa, että Jarkko on tänäänkin Jarin matkassa Karjaan autossa (siinä, joka lähtee vartin yli viisi), oli se keskiviikkona  ainakin mukavaa kulkemista. Kyllä mä olen iloinen tästä, mahtavuudesta ja ilosta!

keskiviikkona, lokakuuta 30, 2013

Voi vitsi, mikä päivä

Flunssa, vieraita, mitä kaikkea tähän päivään onkaan mahtunut! Ihan tosi mahtava päivä ollut tänäänkin, en edes osannut ajatella, että kuinka mahtava mun päivästä tuleekaan. Saman tien Karjaan autoa odotellessa kerroin pikavuoron Jarille kuulumisiani reissusta, myös sen ikävämmän, nimittäin flunssan tulon. Mutta fiiilis oli kyllä aika hauska, matka sinänsäkin oli ollut ihan mukava!

sunnuntaina, lokakuuta 27, 2013

Voi elämä!

Kuinka mahtava ensimmäinen reissun jälkeinen päivä olikaan! Ei edes tajunnut, miten mahtavaa se kaikki oli! Tänään messun jälkeen Kaija rutisti mua oikein kunnolla, hänen mielestään olin selvinnyt hienosti ensimmäisestä yksin tekemästäni reissusta, olin itsekin sitä mieltä, mutta kyllä se oli vaatinut multa melkoisesti rohkeutta. Seurailin Janin kanssa vanhempia ihmisiä, että selviävät alttarilta pois, mä ajattelin, että tää yksin tehty reissu on ollut niin iso juttu, että ei mitään tietoakaan. Mieli herkistyy kerran ja toisenkin messun aikana, kyllä se on niin mahtavaa! Ensi viikollakin tulee hienoa, kun on neljän ihmisen tehtävään siunaus, Jani on yksi heistä. Niin mukavaa, niin paljon iloa, mahtavaa! Tässä tää toive soi, mahtavaa!

keskiviikkona, lokakuuta 23, 2013

Musiikki ja mahtavuus ja ilo päivään

Kyllä tähänkin päivään on paljon iloa mahtunut, musiikki on soinut ja tunnelmakin ollut ihan kohdillaan. Ei ole ainakaan tänään pahemmin tarvinnut haukkumista kuunnella, se on ollut tosi hieno juttu. Nyt mulle maistui jäätelö, sekin on ihan mukavaa. Tänään on sellainen hyvä fiilis, kyllä jaksaa kahlata vaikka minkälaisen päivän sillä fiiliksellä, joka mulla on tänään ollut! Ei siinä muuta tarvi kuin iloisen fiiliksen, mahtavankin, kyllä tää tästä ihan hyvin sujuu!

maanantaina, lokakuuta 21, 2013

Mitä tässä, mitä nyt?

Uskomatonta, että miten päivä menee näin valtavaa vauhtia, missähän mä olisin, mitä tekisin? Tässä mä olen, just nyt, miettien, miten hienon päivän olen tänäänkin saanut elää. Ystävät ovat maailman suurimpia ihmeitä, jotka saavat minut hyvälle mielelle. Jaksan fiilistellä tätä, tänään, kuinka vain ikinäkään tätä voi fiilistellä! Matkakuumettakin on jo vähäsen, en vaan ymmärtänyt, miksi noi Tallinnan reissun varoitukset piti ottaa puheeksi nyt, vaikka en vielä nyt ole lähdössä reissuun. Sehän on vasta viikonloppuna. Olen iloinen ja mahtavaa mulla on, miten mahtavaa viikon aikana onkaan, sitä en vielä tiedä. Sydän sykkii, iloiten ja riemuiten ihan joka hetkestä, pienemmästäkin!

lauantaina, lokakuuta 19, 2013

Kuinkahan paljon näitä kilometrejä tulee?

Niin, siis näiden entisten nokialaisten kanssa? Kyllä niitä nyt on aika reippaasti tuloillaan, kun perjantaina kuljin moneen otteeseen paikkurissa. Mika oli nyt sitten se kuljettaja, joka sai kuskata mua oikein urakalla tossa perjantaipäivän aikana. Jari on tainnut olla se, jonka kanssa mulla näitä kilometrejä on tullut kaikkein eniten, en ole laskenut kilometrimääriä. Mutta ihan mukavaa on, kun kulkee, ei tarvi linja-auton penkin reunoista pahemmin kiinni pitää, näin se menee! Sopivaa oli meno nytkin, ei ollut paljon muuta kuin iloa!

tiistaina, lokakuuta 15, 2013

Ikimuistoisia kuvia kesältä 2013

Kotimatkalla Turusta 8.7.13 Linja-auto lähti neljältä Turusta, oltiin tässä kohtaa jo aika lähellä Saloa.

Vuohensaaren tien varren kyhmyjoutsenpariskunta

Maailmojen messu Helsingin lähetysjuhlilla '


Naarilassa juhannuksena 2013


maanantaina, lokakuuta 14, 2013

Huh sentään, millainen päivä!

Ei sitä juurikaan ole joutunut paikkurissa pelkäämään, mutta nyt en kyllä muista, koska olisin pelännyt niin kovasti kuin tänään! Ihmettelin sitä, kuinka niinkin vanha kuin vuonna 2009 tapahtunut juttu voi tulla niin kovasti mieleen, näköjään voi. Mulle se tuli siinä vaiheessa, kun näin ikävän tilanteen aiheuttaneen miehen odottavan paikkuria. Mutta nyt soi Antti Tuiskun kappale, just kerkisin toiveen laittaa ja tässä se on! Niin mahtavaa tää on!

sunnuntaina, lokakuuta 13, 2013

Upeaa, Mahtavaa!

Juuri sellaista mulla on tää päivä ollut, ei kaikkein vähiten sen takia, kun koko Uskelan kirkko oli täynnään hyvää fiilistä! Diskantti-kuoro on lähdössä vajaaksi viikoksi Itävaltaan ja sitä fiilistä riitti kyllä ihan täysillä koko aamupäiväksi. Huomasin fiilisteleväni vielä siinäkin kohtaa, kun korjasin käytettyjä ehtoollispikareita, en oikein tajua, miten se saattoikin olla mahdollista! Messu vaan tuntui niin hienolta ja oli sitä, ensimmäinen reaktioni oli se, että voi vitsi, siitä reissusta tulee varmasti hyvä, kun nyt jo itsestä alkaa oman reissun odottaminen tuntua tosi hienolta! Eikä mullakaan ole reissuun lähtemiseen kuin puolitoista viikkoa, joten ihan mahtavalta tää tuntuu! Saa sitä olla tosi hyvällä mielellä, kun kaikki on kohdallaan, mahtavinta on se, että on hyvä mieli päällä!

lauantaina, lokakuuta 12, 2013

Reissuun lähdön tilanne hyvä!

Juuri näin, olen pikkuhiljaa toipumassa flunssasta siihen kuntoon, että kohtuullisen luottavaisin mielin voin valmistautua reissuun lähtöön. Sarlinin Jari oli sitä perjantaina murehtinut kovinkin, mutta onneksi siinä pystyi hieman kuljettajaa rauhoittelemaan, että kyllä sitä sen verran hyvässä kunnossa on, reissusta selviää kyllä. Musiikki soi ja mulla on niin mahtavaa tässä aamutuimaan, tänään on sellainen fiilis, että reissuun voi lähteä hyvällä mielellä. Ja kun on vielä se, että näillä näkymin reissuun on pääsemässä kohtuullisen terveenä, aina mukavampaa se reissaaminen siinä kohtaa on!

torstaina, lokakuuta 10, 2013

Odottavan aika on pitkä...

Ja varsinkin nyt, kun on pitkään odottamani reissu tiedossa. Kyllä mä olen ainakin kuukauden päivät tätä odottanut ja fiilistellyt, on niin mahtavaa lähteä! Eikä mua haittaa sekään, että mulla on vähän tylsiä tuomisia, ei ollenkaan! On kai sitä tottunut siihen, että niitä tylsiä tuomisia on, se vaan on näin. Mutta matkaa odotellen ja sitä fiilistellen, kas näin!

keskiviikkona, lokakuuta 09, 2013

Onnea ja tekemisen iloa!

Sitä on riittänyt ihan kiitettävästi myös tälle päivälle, tässä aamutuimaan sain taas yhden joulukortin valmiiksi asti. Paperia ja kuvia riittää ihan kiitettävästi, kun lehtien mukana tuli melkoinen määrä kaikenlaista. Tänään olen niin onnellinen ja iloinen, kun kortit saa valmiiksi asti, tän joulun korttiaskartelusta tulee aikamoisen iso, kun oli yksinäisille vanhuksille tehtävä projekti ja nyt tämä tutuille ja ystäville menevä iso korttikasa siihen päälle. Varmaan menee aika lähelle neljääkymmentä, voi olla, että menee aavistuksen yli. Tänään on onnellinen päivä, kyllä mä nautin tästä päivästä ihan kiitettävästi. Kun ei vaan olisi sitä tylsyyden tunnetta, ei mulle varmaankaan sitä ehdi tulla. Nautin kovasti tästä, iloisesta päivästäni!

tiistaina, lokakuuta 08, 2013

Uskomaton aamu

Olen onnellinen saa ollakin, kun kaikki on niin hyvin. Musiikki soi koko yön ja nukuin miltei puoli kahdeksaan asti. Toki mä kävin keittämässä kahvin, mutta itsestäkin tuntui tosi hyvältä, kun sai nukkua ja olla. Yön aikana mietin kaikkea, mitä maanantaina oli tapahtunut, se ei tunnetusti ole kovin vähän. Niin tapahtumarikas maanantai on ollut, ettei mitään määrää. Joskus tuntuu, että just jaksaa, mutta kaikki on kuitenkin ollut ihan mukavaa ja iloista. Hauskinta on istua tässä koti-ikkunan ääressä ja nauttia siitä, että aamu on kaunis. Koska sitä se ihan oikeasti on, kun koko pihan koivut ovat keltaisia. Näin mahtava viikon alku ja heti ensimmäinen päivä, näillä mä nyt menen tän päivän, pitkälle!

maanantaina, lokakuuta 07, 2013

Onko mitään mahtavampaa?

Kuin se, että suihkun jälkeen on tässä, nyt, nauttii ja fiilistelee?  Kuin se, että saa aloittaa aamun ihan rauhassa, ilman sitä mahdotonta hosumista ja häsläämistä? Tässä se nyt on, kaikki on ihan hyvin ja nyt saa jaksaa odotella sitä reissua, mikä on tulossa! Aamulla on kuin olisi aina se sama hyvä fiilis, ihan joka kerta se on, kun tässä on! Mutta vielä sitä jaksaa ihmetellä, kuinka mukavaa on aloitella aamua ilman hosumista, ihan rauhassa. Nyt mennään näillä, näistä nautitaan ja näistä iloitaan, tänään on uusi viikko, yksi kerta vielä espanjaa ennen kuin loma alkaa!

sunnuntaina, lokakuuta 06, 2013

Timantit on ikuisia!

Se on kappale joka mulla soi just nyt, fiilistelyn aika on just tässä kohtaa! Tänään olen ollut iloinen, tää on sellainen päivä tää sunnuntaikin, että voi olla iloinen, mulle ei riitä se, että saan olla kotona, Olen niin onnellinen tästä mun fiiliksestä, joka oli taas aamulla matkassani. Voiko mikään olla tän paremmin kuin nyt, aamulla? Kun on saanut mummille aamiaisen vietyä ja seuraava tehtävä on edessä? Ja kun vielä musa auttaa fiilistelyyn, näin se vaan on ja menee! Jaksaako vielä, vaikka flunssa on ollut aika sitkeässä, jaksaako, kun taas uusi viikko alkaa? Mä menen, mä fiilistelen, tää on mun juttu,. näillä mä meen nyt!

lauantaina, lokakuuta 05, 2013

Lauantaina aamulla

Ihan kohtuullisen hyvä fiilis on, saa nähdä, saanko sen jatkumaan koko päivän. Kyllä varmasti saan, se on ihan mukavaa, jos näin hyvin kävisi. Tänään voin olla ihan varma, että fiilis on ihan hyvä, nyt vaan jaksaa mennä samaan tahtiin koko päivän, se olis oikein hieno juttu, jos jaksaisi, mutta minkäs sille tekee, jos ei jaksa, Aamulla on vaan niin mahtavaa, kun saa nauttia ilosta, näillä mä nyt menen ja olen iloinen, nyt on hyvä tänään!

perjantaina, lokakuuta 04, 2013

Enkeleiden korot kiitää pitkin taivaankannen lattiaa

Mutta eivät saaneet minua suojattua hyvältä fiilikseltä, joka mulle tuli, vaikka olen ollut aika sitkeässä flunssassa. Kolmatta viikkoa on jo ollut, joten on kyllä saanut sinnitellä kaikki kauppareissut ja mahdolliset ja mahdottomat muut asiat. Tänään on ollut sellainen hyvän fiiliksen päivä, ettei mitään määrää, flunssakaan ei tuntunut tätä fiilistä pahemmin haittaavan. Niin ja se vielä, kun näkee ystäviä, sehän saa aikaan sen, että pienikään vastoinkäyminen haittaa. Oli sellainen hyvä fiilis, mikä auttoi jaksamaan, en kyllä ole noita Sirolan veljeksiä vielä nähnyt silleen, että olisivat olleet yhtaikaa liikenteessä, mutta nyt kävi näin, Jari vapaalla ja Janne töissä, näin! Mieli korkealla, fiilis kohdallaan, näillä on nyt menty, mitenkähän tän parhaimman kohdan päivästä on saanut menemään, on vaan ollut niin mahtavaa!

torstaina, lokakuuta 03, 2013

Sydämeeni hiipii ilo

Kun olen ehtinyt vaikka mitä! Äiti sanoi, että olin ollut todella aikainen, no täytyihän minun olla, kun me molemmat olimme menossa suihkuun yhtaikaa. Emme tokikaan ihan yhtaikaa, mutta samana päivänä. Jo päivän aikana tapahtunut mahtavuus sai mut hyvälle mielelle, kyllä sitä kelpasi olla hyvällä mielellä tänään! Mutta kyllä sitä kelpasi olla, kun hyvän fiiliksen sai, tänään ehdin vaihtaa muutaman sanan Jarin kanssa, se sai mielen niin hyväksi, näillä mennään, tänään!