maanantaina, kesäkuuta 30, 2014

Mahtavaa, musiikkia iloa

Sitähän tää päivä on, kun on kirkkokuva-arvoituksen tunnistanut. Katsellut pieniä ja isompia yksityiskohtia kuvissa, kyllä mä olen siitä onnellinen. Herään huomaamaan, miten mahtavaa onkaan, kun kaikki on ihan mukavasti. Laitan musiikin soimaan ja näin se on mennyt taas tämäkin päivä ihan hyvällä fiiliksellä. Innolla odottelen jo ylihuomista keskiviikkoa, kun olen menossa Naarilaan, kesän ensimmäistä keskiviikkoiltaa viettämään. Niin iloinen ja mahtava se on, kaikki hyvin!

sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2014

Riparilaismessu

Sellainen olisi tiedossa tänään, Salon kirkkoon sitte suuntaa tossa iltapäivän aikana. Niin mukavaakin se aina on, paraikaa leirillä olevat Naarila kolmen nuoret ovat siinä mukana. Tänään mä ajattelen, kuinka mahtavaa onkaan huomata, että on se kesä sittenkin, vaikka on vähän viileämpää. Olen onnellinen nyt, nautin tästä kaikesta, mitä mulla vielä tulossa on, kaikkihan on ihan hyvin nyt!

lauantaina, kesäkuuta 28, 2014

Onnellinen ja hauska

Mukavinta on, kun kaikki on ihan mukavasti. Herää aamulla lintujen lauluun, helteisinä päivinä näin on käynyt tosi usein. Herää siihen, kun linnut livertävät oikein ihanasti. Nyt kyllä laulurintamalla on aika hiljaista näin juhannuksen jälkeen, mutta kyllä se siitä jatkuu, ihan mukavan kuuloista se aina on!

perjantaina, kesäkuuta 27, 2014

Ei paha päivä ollenkaan!

No ei todellakaan, perjantai on aika iloinen. Saa nähdä, miten iloiseksi muuttuu, kun on hammaslääkärissä ollut, se reissu on edessäni nyt. Mutta ihan mahtavaa on, kun kaikki on hyvin, nyt nautitaan siitä ja ollaan onnellisia. Parempi olisikin, että kaikki olisi hyvin, näin se vaan on ja menee!

keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2014

Miauuu, mahtavaa!

Leimasin tossa muutama päivä sitten kesäkirjaani kuvia, ne olivat kaikki hyvin erilaisia. Kaksi niistä oli tehty puupalikkaleimasimella, yksi akryylipalikassa olevalla. Ja se oli mukavaa, kun kaikki ovat niin erilaisia, kyllä tää on mukava harrastus tää askartelu! Kuinka elämä voikin joskus olla niin mahtavaa, että kaikki on ihan hyvin ja hienosti! Joskus vaan tuntuu siltä. Ja joskus on niinkin, että elämä vaan vie sinne, minne se tahtoo, koko ajan uutta oppimaan! Näin se elämä menee, kaikki on hyvin!

tiistaina, kesäkuuta 24, 2014

Onnellinen päivä

Jos olisi vähän sellainen onnellisempi päivä, kun kaikki kohdallaan. Miten mahtavaa onkaan sitte tässä kohtaa huomata, kun musiikki soi, Novaa ei olekaan taas moneen viikkoon tullut kuunneltua, mutta nyt sitten intouduin. Aamulla on kaikki hyvin, tänään tässä nyt, kaikki hyvin. Iloinen, onnellinen, mahtava, sellainen toivon mukaan mun päivästäni on tulossa. Miten mukavaa, onnellinen iloinen sitä on, kun iloinen ja hyvä fiilis, kissamaisen hyvä!

maanantaina, kesäkuuta 23, 2014

Kun aamulla herää...

Ei haittaa, vaikka olisi vähän viileämpääkin, ei haittaa, vaikka olisi kylmä. Pääasia on, että on nauttinut tekemisestä ja iloinnut siitä. Ei mua haittaa ollenkaan se, että mun juhannukseni olisi keliltään kylmä, ilo on se juttu, josta mä nautin. Juhannuksenakin oli sellainen fiilis, että ihan hyvä tästä tulee, on keli sitten millainen tahansa. Näin se vaan on ja menee, että keli ei saa haitata iloa!

lauantaina, kesäkuuta 21, 2014

Aamutunnelma

Iloinen aamutunnelma juhannuspäivänä, ilo on ylimmillään, kun oli niin mukava päivä juhannusaattona! Nyt ei tarvi monta viikkoa odotella, kun on saunaillassa Naarilassa, se on tosi mukavaa sekin! Kyllä se tunne on niin mahtava, ei sitä mikään voita, kun pääsee Naarilaan saunomaan ja uimaan ja tekemään kaikkea muuta mukavaa! Mulla soi Robinin Onnellinen, se sopi tunnelmaan enemmän kuin hyvin. Toinen Robinin tilanteeseen sopinut biisi oli Boom Kah, joka sekin soi linja-automatkan aikana.. Ihan huikee juhannusaaton fiilis, joka siirtyi myös juhannuspäivään, ihan huikeeta!

perjantaina, kesäkuuta 20, 2014

Iloinen juhannusfiilis

Kyllä sen nyt saa aikaan, vaikka sää olisi vähän viileämpikin, eipä tuo ole koskaan minun tahtiani pahemmin haitannut. Niin onnellinen on, kun juhannus on,  joka kerran olen nauttinut siitä, kun lippu on Naarilan lipputangossa liehunut. Varmasti teen nytkin sen, että nojailen lähtiessä linja-auton ikkunaan ja huomaan, miten hienoa kaikki on! Ja tästä se lähtee, mun iloinen juhannusfiilikseni, ei tää haittaa yhtään, vaikka onkin viileämpää!

keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2014

Juhannusmahtavaa

Naarilan juhla on tulossa ja mahtavaa on! Heräilin tossa aamulla ja nyt olen fiilistellyt aamua. Olen ollut tänään sillä mielellä, että nyt se hyvä fiilis tulee. Ja näin se on, kun mahtavaa on, mutta fiilis on mahtavaa! Iloinen on  ja mahtavaa, on iloinen hyvä mieli, mahtavaa!

tiistaina, kesäkuuta 17, 2014

Kun mä herään....

Haistelen vähän keliä, millainen se on. Huomaan, että on vähän sellaista koleaa ja sateen uhkaakin vähän on. Olen onnellinen siitä, että kaikki on kuitenkin ihan hyvin, eihän siinä tarvita muuta kuin omaa iloista asennetta. Tänään mä huomaan, miten mahtavaa kaikki on, saa kyllä mennä hyvinkin iloisena tän juhannuksen alusen. Mahtavinta on, kun kaikki on ihan hyvin, näin se vaan on ja menee!

sunnuntaina, kesäkuuta 15, 2014

Mahtava kesäpäivä...

Ainakin vaellusriparilaisille, joilla on rippijuhla tänään. Ainakin saavat juhlia hienossa kelissä, tänään on kerta kaikkiaan hieno ilma, kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Onnellinen kesäpäivä on mullakin tänään, nyt nautin kesästä. Olen huomannut monena aamuna sen, että olen onnellinen ihan pienistä asioista, näinhän se täytyykin olla. Musiikki soi, tänään on kaikki hyvin, iloitaan tästä hyvästä päivästä!

lauantaina, kesäkuuta 14, 2014

Aika lauantai!

Kun ulkona vähän tuulee, en edes muista, milloin olisi tuullut ihan näin kovasti keskellä kesää. Iloisin mielin odotan juhannusta ja heti ekaa Naarilaan lähtöä, joka on siinä kohtaa tulossa. Tänään mä olen ajatellut, kuinka hienoa onkaan, kun saa nauttia, kesä on kuitenkin, vaikka tuuleekin. Olen onnellinen tästä, mun mahtavasta päivästä! Kaikki on ihan kohdallaan, nyt mä nautin ihan täysillä, tässä ja nyt!

perjantaina, kesäkuuta 13, 2014

Vadelmaveneellä hyvä mieli

Ekan kerran kuulen tän kappaleen ja nautin siitä, tää vaan on niin helkutin hyvä! Samaa voisin kyllä sanoa eilisestä iltatorista, kun Jannika B veti keikan siellä, korva tinnittää vieläkin. Musiikki on mahtavaa, kun  sitä oikein jaksaa kuunnella ja keskittyä. Hyvä mieli on tässä ihan nyt, kaikki on kohdallaan, nyt vaan pitää yrittää nauttia tästä kaikesta, mahtavasta ja ilosta!

torstaina, kesäkuuta 12, 2014

Odotettu vesisade!

On tätä vesisadetta odotettu, kun Varsinais-Suomessa on ollut metsäpalovaroitus vaikka kuinka kauan. Varmaankin aika liki kuukauden päivät kerkisi olla ennen kuin tämä yhtenäinen sade tuli. Mutta kyllä nyt tää fiilis on ihan mukava vesisateesta huolimattta, ihan huikee fiilis mulla on nytkin! Näin se vaan on ja menee, että kaikki on hyvin!

keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2014

Kesäfiilis ei häviä minnekään!

Ei se varmaankaan mihinkään häviä, vaikka tulisi vähän vilpoisempaa, ei se ole ennenkään vilpoiseen ilmaan hävinnyt. Mutta alta kymmenen asteen lämpötilat eivät saa tulla takaisin, niitä oli ihan liian monta kertaa toukokuun aikana. Tänään mä vaan olen onnellinen, kun kaikki on kohdallaan, siitä saa nauttia ja siitä saa olla iloinen, kyllä mä olen  aina iloinen, riippumatta siitä, millainen keli on, nyt on kaikki hyvin!

maanantaina, kesäkuuta 09, 2014

Mukavaa uutta viikkoa!

Sitä saa tässä aloitella, ensimmäinen kokonainen viikko, kun menen pyörän kanssa kaikki kaupunkireissuni. Olen vaan niin onnellinen, kun kaikki on niin hyvin kohdallaan, ei siinä hyvään päivään paljon muuta tarvikaan kuin tän. Päivä on vähän pilvisempi, mutta kuitenkin niin lämmin, että shortsitkin voisi laittaa. Jos haluaa olla siistin näköinen, silloin laittaa farkut. Mutta näinhän tää hyvä fiilis on ja menee, että jokainen päivä on vähän erilainen. Nyt mennään näillä, iloisin mielin!

sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2014

Kesäfiilis hyvä, just näin!

Ei se haittaa, vaikka onkin viileämpää, kohtuulämmintä on kuitenkin. Iloinen olen hyvästä mielestä ja kesäfiiliksestä, mä en ole muuta kuin iloinen tänään. Uskelan kirkon helluntaimessun jälkeen Ulla on taas laittanut kirkkokahvit asehuoneeseen, monta kertaa kesäaukiolon aikana olen huomannut asehuoneen ovien olevan auki.Tänään mä olen onnellinen tästä mun kesäfiiliksestäni ei se paljon muuta tarvikaan!

lauantaina, kesäkuuta 07, 2014

Onnellinen mahtava

Lauantain alku, ihan on sellainen fiilis, että tästä tulee niin hyvä kuin vain päivästä voi tulla. Monta kertaa olen miettinyt sitä, miksi ihmiset suhtautuvat minuun niin negatiivisesti, että voin lähteä ainoastaan sellaisille reissuille, joilla ei yövytä. Nytkin olisin ollut täksi viikonlopuksi Vaasaan lähdössä, mutta yöpyminen tuli taas vastaan. Ja Porin reissun nega nega, se oli mulle kyllä ihan liikaa, en edes muista, koska olisin saanut niin negatiivista palautetta. Varmaan mun käytös on mennyt sen verran överiksi, että negatiivinen suhtautuminen johtuu siitä. Mutta hyvällä mielellä, siltikin!

perjantaina, kesäkuuta 06, 2014

Perjantai

Perjantai se sitten on, ensimmäinen koululaisten kesälomaperjantai. Mä ajattelin omaa kouluaikaani, siinähän sitä muistoa riittikin, kun muisti sen kaiken, mitä omasta kouluajasta oli muistoja jäänyt. Kaikki eivät tietenkään ole olleet mukavia, mutta kohtuullisen hyviä kuitenkin. Tänäänkin mulla on suunnitelmia, haen äidille ruokarahan kotiin, ostan itselleni uudet aurinkolasit. Miten mahtavaa onkaan, kun kaikki menee hyvin, päivästä tulee ihan mukava!

torstaina, kesäkuuta 05, 2014

Tää nyt oli ihan pieni juttu!

Että linja-auto tulee reippaammin myöhässä, tietää sen tulevan siltikin, vaikka myöhässä tuleekin. Näin mulle on käynyt lukemattomat kerrat paikkurissakin. Aina on voinut olla auton tulon suhteen luottavainen, koskaan en ole edes alkanut kuljettajille siitä naputtaa, kun tietää, etteivät he sille mitään voi. Ei sille voi mitään, jos jossakin kohtaa matkan varrella on asfalttityömaa, ne kuuluvat kesään ihan samalla tavalla kuin iltatorit Salossa. Näin se vaan on ja menee, että kuljettajille täytyy antaa työrauha, se ei ole sitä, että pienistä jutuista naputtaa!

keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2014

Sade on tehnyt hyvää!

Kyllä toi vesisade on ihan hyvää tehnyt, kukkien tuoksu tuntuu paljon voimakkaampana kuin ennen sadetta. Sireeni tossa polun varressa tuoksuu ihan eri tavalla nyt kuin mitä ennen päiväistä lähtöäni kaupungille. Tänään olen iloinen, kun satoi, ei se mun oma kastumisenikaan haitannut, vaikka siinä kyllä heti käytössä olleet vaatteet menivät vaihtoon. Mukavaa se on, kun vettäkin aina silloin tällöin sataa, maa tarvii kaiken veden, mitä sataa. Mulla on mukava päivä tiedossa tänäänkin, kaikki on ihan mukavasti!

tiistaina, kesäkuuta 03, 2014

Mahtavaa!

On se vaan niin hienoa aloittaa aamu näin, kaikki kohdallaan maanantaisen illanvieton jälkeen. Herää siihen hyvään fiilikseen, mikä on jo, vaikka kesä ei ole ehtinyt kunnolla alkaa. Mutta fiilis on ihan huikeen mahtava, nyt saakin olla iloa kesästä. Kesäklassikkolista soi nyt, se on tosi hienoa musiikkia pullollaan! Kyllä tän nyt jaksaa fiilistellä!

sunnuntaina, kesäkuuta 01, 2014

Kesäfiiis

No, kyllähän se tästä pikkuhiljaa lähtee liikenteeseen, täksi päiväksi on jo tullut. Niin mukava ja mahtava se on, aina siitä on iloa vaikka miten pitkäksi aikaa. Mulla on aina mahtavaa kesällä, sen tiedän jo tässä kohtaa, vaikka ei aina se paras fiilis ihan jokaiselle päivälle olisikaan. Tänään mä nautin, tässä ja nyt, kaikki on kohdallaan ja hyvin! Tunnen sen jo nyt, tässä kohtaa, on se niin mukavaa, kaikki hyvin!