torstaina, kesäkuuta 30, 2011

Mieli on korkealla ja unohtaa ei saa hyvää fiilistä tänään!

Kun aurinko paistaa, on vaan iloinen siitä, että Uniklubi tulee Saloon. Olen vaan niin huikeissa täpinäfiiliksissä, ettei mitään määrää! Koirat odottavat pääsyä pienelle lenkille, on sekin hauskaa, kun heidän kanssaan saa olla kaksi kertaa tän päivän aikana, olen siitä enemmän kuin iloinen. Helle tai sade, ei haittaa, se on aina yhtä mukavaa!

tiistaina, kesäkuuta 28, 2011

Vroooom! Kohti heinäkuuta!

No, juurikin näin, on se niin mahtavaa! Koko kesä on mennyt fiilistellessä, laulupäivän loppuosa cociksella uudella jokipaatilla. Iloisin mielin odotan tätä kesän toista matkaa, jos oli Porin reissu odotettu, samaa voisi kyllä sanoa myös Tallinnan reissustamme. Mahtavaa, hauskaa, iloa, kaikkea mahtuu vielä loppukesään!

maanantaina, kesäkuuta 27, 2011

Iloisella mielellä, torstaita odottaen

No, niinpä, kun Uniklubi on tulossa keikalle Saloon. Sen takia en oikein ollut innostunut lähtemään Mummin luokse, eihän sitä halua missata omaa suosikkiyhtyettään! Mutta mä kyllä jaksan fiilistellä ja olla iloinen, kyllä kaikki on kuitenkin aika hyvin kohdillaan. Iloista heinäkuuta, monta viikkoa ei mene, kun ollaan jo Tallinnan reissulla!

perjantaina, kesäkuuta 24, 2011

Mukavaa juhannusta Naarilasta!

Oikein mukavaa juhannusta, mansikkatuutti maistuu ja mieli on korkealla, aito juhannusmieli. Tänään juurikin huomasin, että auringonpaiste korottaa mielialaa oikein kunnolla, ei edes osannut ajatella, että vettä ei sataisi pisaraakaan sen enempää kaupungista lähtiessä kuin Naarilasta tullessakaan. Se nyt vaan on mukavaa olla tuttujen ihmisten kanssa tutussa paikassa, näin! Siispä oikein mukavaa juhannusta kaikille!

torstaina, kesäkuuta 23, 2011

Myrsky ja mylväys!

On tää keli aikamoinen! Olipa todella hyvä, että mä en mennyt pyörällä, olisin varmana aivan litimärkä! Mutta onneksi en tilannut tällaista keliä. Siemailen limsaa, valmistaudun iloisin mielin juhannusaattoon! Tässä sitä odotellaan iloisin fiiliksin perjantaita! Kyllä mä olisin vaikka sateessa Naarilassa, siellä on mukavaa!

keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2011

Odottaen...

Juhannuksena on mukavaa mennä Naarilaan, nauttia iloisesta päivästä ystävien kanssa. Se on aina mukavaa! Iloisin fiiliksin, juhannus on mukavaa ja tietysti tässä kohin täytyy toivoa mukavaa juhannusta! Ja hauskaa heinäkuuta, kun on sekin edessä ja saunaillat siinä ohessa!

tiistaina, kesäkuuta 21, 2011

Iloa ja fiilistä!

On sitä paljon iloa ja fiilistä, kun kaikki osuu kohdilleen, tietää ainakin, mitä tekee. Osaa nauttia, osaa iloita, pitäähän se niin mennä. Olen vaan iloinen siitä, että kaikki saavat nauttia mukavasta juhannuksesta, näin ainakin itse toivoisin. Olen onnellinen, tässä ja nyt!

maanantaina, kesäkuuta 20, 2011

Reissumuistoja edelleen....

Lähetysjuhlien nettisivuja tuli tossa katottua, monta muistoa hulvahti mieleen. Nyt olen harjoitellut laulua juhannukseksi, olen ihan varma, että kaikki pitävät. Varmasti tulee niitäkin, jotka eivät päässeet Poriin, joten sitäkin suuremmalla syyllä tuon terveiseni Porista myös juhannukseksi. Mieli on korkealla, iloinen, nautitaan nyt vielä ja parhaamme tehdään, että Haminassakin nautitaan!

lauantaina, kesäkuuta 18, 2011

Keräsalaatti on kasvanut!

Onhan se aika reippaasti kasvua lykännyt, ihan hienoa! Oli hauska seurata sen kasvua ja kehittymistä, sade on saanut sille paljon aikaan. Hienoa on se, että kaikki kirjastossa käyneet ovat sen huomanneet, en ainoastaan minä. Kyllä se tuottaa paljon iloa minullekin!

perjantaina, kesäkuuta 17, 2011

Uusi mahtavaa!

Oli niin hienoa tänään, aurinko paistoi, kaikki kohdillaan. Ei tämän paremmin olisi mikään enää voinut olla, kaikki osui kyllä niin hyvin kohdilleen! Kerranko sitä käy niin hauskasti, että näkee ystävän vajaata viikkoa siitä, kun on edellisen kerran nähnyt? Mulle kävi niin, kun linja-autonkuljettajamme Teija oli kuoron matkassa. Sekös sitten olikin mukavaa!

torstaina, kesäkuuta 16, 2011

Hurjaa kasvuvauhtia!

Keräsalaatti on oikein riehaantunut kasvamaan laatikossa, jossa se on toukokuusta asti kasvanut. Kuinka iloista sitä onkaan seurata, se saa mielen hyväksi. Tietysti ohikulkijat saavat käydä napsaisemassa itselleen syötävää, jos tahtovat. Minulle itselleni kasvun ilo on se kaikkein tärkein juttu, se saa mielen korkealle. Niin ja nyt on taas iloinen päivä!

tiistaina, kesäkuuta 14, 2011

Kaikenlaista hauskaa, viileämpänäkin päivänä

Kyllä on ollu ihan mukavaa, kun ei ihan sairaan kuumaa ole ollut. Porissa mietin, olisinko lähtenyt Pregon kanssa ajelemaan, mutta silloin oli kyllä niin kuumaa, ettei olisi kannattanut. Iloisin mielin olen Teijankin kanssa viestitellyt, oli maanantaina aika haikea fiilis, kun juhla-aika meni niin vauhdilla. Mutta tänään odotan jo innolla Naarilan juhannusta, mukavaa!

maanantaina, kesäkuuta 13, 2011

Kiitos Porille ja porilaisille!

Kiitos hienosta kesäisestä lähetysjuhlaviikonlopusta, jonka aikana aurinkokin paistoi. Oli mukavaa olla iloisin mielin matkassa, sunnuntaina oli hieman haikeampaa. Mutta mahtavaa se oli, 850 vapaaehtoista Porista ja muualta Suomesta tekivät hienot juhlat! Mukavaa oli minunkin olla! Hauskaa fiilistä riitti ihan yllin kyllin!

keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2011

Kasvun iloa!

Kasvun iloa olen saanut kokea kerran ja toisenkin viikon aikana! Kaikkein iloisinta on ilman muuta ollut se, että Pajulan koululaisten nikkaroimaan istutuslaatikkoon kylvämäni salaatit ovat saaneet valtavan kasvuvauhdin päälle. Iloisin fiiliksin olen kasvua seurannut ja mieli on ollut tosi korkealla! Poriin lähtöä odotellessa, miten mahtavaa sekin on!

tiistaina, kesäkuuta 07, 2011

Yllättävä palohälytys ja muuta mahtavaa

Oli se vaan aika yllättävää, kun vanhustentalon ohi polkiessa palohälyttimet soivat kaikkialla. No, minähän tietysti ihmettelin, mistä se johtuu, olin just 11:sen tultua tullut siihen itsekin. Kyllä mulla olikin tosi hieno päivä, Porín reissua varten pitää vielä ehtiä pakata tavarat. Mutta mieli on korkealla, mahtavaa on odotettavissa! Äiti lähtee Perniöön, koska mummi on terveyskeskuksessa. Iloisin fiiliksin, kaikki hyvin!

maanantaina, kesäkuuta 06, 2011

Odotettu reissu, kohta se on!

Juuri näin, kovasti olen tätä Porin juhlareissua odottanut. On paljon asioita, joita koen ensimmäistä kertaa, mutta myös paljon sellaista, joka on tuttua aikaisemmista neljästä juhlakerrasta. Mieli on varsin odottava, juhlaohjelma on tulostettu. Matkalla voin vähän katsella, mihin menen minäkin päivänä. Olen ihan luottavaisin mielin, kyllä nyt alkuviikosta sentään täytyy näin olla!

perjantaina, kesäkuuta 03, 2011

Iloisin fiiliksin kaikesta huolimatta

Kyllä, yhtään en tosin tiedä, koska äiti tulee kotiin. Mutta heti, kun Mummin tila paranee, että pärjää yksin, silloin tulee. Olen vaan vähän sillä mielellä, että uskallanko lähteä reissuun, mutta kyllä on oltu sitä mieltä, että ihan normaalisti vaan. Mietin lähinnä tätä ruoanlaittoa, kun en ole siinä mikään mestari. Tänään ennen kaikkea se on mietityttänyt aivan erityisesti, mutta kyllä tää tästä. Nyt vaan odotellaan reissua, mahtavaa se on!

keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2011

Kesäääääää!

Huippumahtavaa kesää kaikille, tänään mä just mietin, mitenkähän sitä ottaisi ilon irti kesästä. No, kaipa se täytyy sillä vanhalla kaavalla reissaten ja uiden mennä, Naarilaan juhannuksesta ja heinä-elokuussa. Porin reissu on tulossa heti ekana, se on tosi hienoa!
Ja sekin, että toivoo näkevänsä palomestariystävän, olisi nimittäin sekin aika hienoa! Maailman paras palomestari on Turussa, voi vitsi, miten mukavaa olisi tavata kesällä, vaikka loppukesästä, kun lomat on pidetty!