perjantaina, joulukuuta 30, 2011

Hyvää uutta vuotta!!!

Vuosi 2011 alkaa olla pikkuhiljaa takana, äkkiä se menikin! Salossa tapahtui kaikenlaista niin paljon, että en tahtonut tahdissa pysyä. Kesällä seurakuntaamme valíttiin uusi kirkkoherra, syyskuun yhdestoista hänet siunattiin virkaan. Lokakuu olikin niin vauhdikas, ettei mitään tietoa! Vauhtia ja vipinää riitti vielä loppukuullekin, en tajua, miten olen jaksanut sen kaiken! Kaikki jutut olivat tosi mukavia, varsinkin lokakuun lopun matsimatka, se vaan oli niin hieno! Olisin minäkin Hukan Timoa äänestänyt, mutta sen ensimmäisen äänestyspäivän olin Porissa, toisenakin päivänä touhusin jotain muuta. Olen iloinen mukavasta vuodesta, toivottavasti vuosi 2012 olisi yhtä mukava!

tiistaina, joulukuuta 13, 2011

Mahtavaa! Joulun fiilistelyä...

Iloista fiilistelyä,
mahtavaa iloa.
Veteraanit ja kehitysvammaiset
ja vielä päiväkerhokin tulossa.

Saikohan kirkkoherra joulukortin?
Ilolla ja jännityksellä
odotan!

perjantaina, joulukuuta 09, 2011

Tapahtunutta

No, onhan sitä tässä, kun torstaina olin Turussa ja tapasin palomestariystäväni, jota en ollut hetkeen aikaan tavannut, mutta enhän mä ollut ehtinyt käydä Turussakaan yhteentoista kuukauteen. Nyt on löytynyt Nightwishin uusin levy, oli se kyllä aika mahtavan kuuloinen. Nightwish-fani pitää kaikista levyistä, joita yhtye on tehnyt. Jopa niistä, jotka on tehty vanhan solistin aikana. Mutta kaikista mahtavinta on ollut, kun näin ystävän!

torstaina, joulukuuta 01, 2011

Joulukuu alkaa...

Ja olen tekemässä vaikka mitä. Olen menossa iloisin mielin kohti joulua. Kansalaisopisto on joululomalla, me ollaan nyt tavallista pidempään lomalla. Keskiviikkona oli runopiirin nyyttärit, lopputunnista ohjaajamme laittoi kynttilänsä kiertämään, mun ajatukseni meni uudelle upealle kirkkoherrallemme Timolle. Ja kuinka ollakaan, kynttiläkierros alkoi minusta, tänä vuonna näin. Olin iloinen, kun sain lähettää iloiselle kirkkoherrallemme mielen päällä terveiset. Mukavaa!

maanantaina, lokakuuta 31, 2011

Olen iloinen hienosta viikonlopusta!

Sietääkin olla, kun molemmat viikonlopun aikana tehdyt  matkat on onnistuneet tosi hienosti. Ennen kaikkea tää supermahtava seurakunnan matsimatka, se sai mielen ihan iloiseksi. Hyvä, kun itsekin pystyi näyttämään, miten hienolta Tepsin maali tuntui. Muurlakin onnistui, se vaan oli niin!

tiistaina, lokakuuta 25, 2011

Jeeehaaaa!

Totta kai sitä mennään matsimatkalle, kun kerran lauantaina on sellainen tulossa. Oon ihan satavarma, että jengi kannustaa hulluna, niin Lukon kuin Tepsinkin kannattajat. On sellainen vahva kutina, että kun saa sen Tepsin matkan tehtyä, se on sitte siinä. Matka toteutuu, koska Sjöndeltä ei ole tullut sellaista viestiä, ettei se toteutuisi. Mutta mä odotan, odotan, odotan... Se on siiinä!

lauantaina, lokakuuta 15, 2011

Tulossa olevia juttuja lähiviikoille

Matsimatka ja kyläreissu Taalintehtaalle, ne ovat juttuja, joista pidän ja joita mä myös ilolla odotan. Tänään on vaan ollu sellainen hyvä fiilis, jota osaa odottaa juuri silloin, kun on jotain, mitä odottaa. Etukäteen en ajattele käytöstäni juurikaan, koska se pilaisi reissun. Mutta kyllähän siinä aika lailla tarkkana saa olla, miten käyttäytyy, sitä ei sovi kiistää. Mutta näin se vaan menee, kyllä! Mahtavaa on olla yhdessä, kaikki on ihan hyvin, vaikka siivouksen kanssa uhkasi tulla kiire. Mutta hienostihan me selvitään!

torstaina, lokakuuta 13, 2011

Kuka sanoikaan...

Ettei voisi nauttia ilosta, jota taide antaa? Minulle se on niin mahtavaa, niin hienoa! Joka kerta, kun mä menen laulutunnille, koen sen saman hienon fiiliksen, joka mulle aina tulee. Kun menen lausuntatunnille, sama fiilis on sielläkin vastassa. Tietää kyllä tasan ja tarkkaan, mitä tekee, kun laulaa ja lausuu. Iloisin fiiliksin saan mennä ja mukavaa on, kun on hyvät opettajat, minulla on juuri näin!

keskiviikkona, lokakuuta 12, 2011

Iloa ja laulamisen hyvää mieltä

Juuri näitä mulla oli matkassa tänään laulutunnilla. Ei sitä olisi osannut aavistaa, kuinka mahtavaa laulaminen on, kun on hyvä opettaja ja muu porukka suhtautuu ihan hienosti, vaikka mulla on Asperger. Mutta onneksi kenelläkään ei ole ennakkoluuloja mua kohtaan, se auttaa mua paljon. Se saa minut onnelliseksi, kun minut otetaan ihmisenä ilman Aspergerin epätäydellistävää vaikutusta. Mahtavaa on laulaa ja iloita!

lauantaina, lokakuuta 08, 2011

Ihan mukavaa

Lauantai, mikä mahtava fiilis! On tiedossa paljon kaikkea, mahtavaa ja iloa. Mutta on myös tosi mukavaa sekin, kun pääsen kuuntelemaan kirkkokuoroja ympäri Varsinais-Suomea. Olen iloinen siitäkin, että kuulen kirjastosta lasten ääniä, se saa aina mielen hyväksi. Nyt kirjastossa on menossa lasten satutunti, ihan kivaa. On tässä nyt paljon hyvää mieltä ja ihan mukava päivä tulossa, tänään on mahtavaa ja iloa, myös sitä suurta mahtavaa, jota saan aina kokea, enemmän ja vähemmän!

perjantaina, lokakuuta 07, 2011

Onnellinen...

No, niinkin voisi sanoa. Kun tässä on muutama ihminen mun lisäkseni koneilla, itse tulostelen Karvisia edelleen. Mutta mä tiedän sen, että viikonloppuna on jotain hienoa tulossa, ei sitä voi unohtaa! Mietin, mikä voisi olla sellainen juttu, jota en unohda, no tietysti sunnuntain kirkkomusiikin juhla Halikossa, puolen tunnin polkupyörämatkan päässä kotoani Ylhäisistä. Tänään olen ollu ihan hyvällä mielellä, koska viikonloppu on tässä, ihan nyt... Mahtavaa!

tiistaina, lokakuuta 04, 2011

Mahtavaa!

Kaikesta häsellyksestä ja sählingistä huolimatta olen tyytyväinen markkinoiden sujumiseen. Oma poisottaminenkaan ei enää kismittänyt niin kovasti, markkinat tuottivat meille tosi hyvin. Itsekin sitä tietysti oli omalla  panoksellaan siihen vaikuttamassa, tosin oma panos oli sen verran pieni, mutta kuitenkin se oli tarpeellinen. Olen nyt niin iloinen kaikesta huolimatta, enpä ole juurikaan asiaa ehtinyt murehtia ja ihan hyvä niin!

torstaina, syyskuuta 29, 2011

Ei vaan osaa muuta kuin nauttia!

Iloisista fiiliksistä ja hyvästä suuntavaistosta markkinaväen keskellä. Ensin on palomiehet ja seurakunnan teltta on heti palomiesten jälkeen. Helppohan se on sitte löytää, kun se on monta vuotta ollu kutakuinkin samassa paikassa. Ja aina silleen, että on ollu helppo seuraillla, mitä torille on menossa, ennen kaikkea sitä, mitä sinne tarvitaan. Se on aina mukavaa, kun kaikki on hyvin, saadaan yhdessä häärätä hyvän asian puolesta!

maanantaina, syyskuuta 26, 2011

Ilo lenkittää koiraa

Olihan se aikamoinen ilo, kun Huisku käyttäytyi niin hienosti. Itse pelkäsin koko ajan, milloin kiljuna alkaa, mutta yhtään ainutta kertaa hän ei kiljahtanut. Ohi kiitäneelle polkupyörälle hän vähän rähisi, mutta onneksi tajusi, mitä pitää tehdä. Olen iloinen ja onnellinen, koko lenkin Huisku kulki hyvin. Kotiin päästessä kiitin häntä oikein kovasti, oli hän ihan kaiken kiitoksen arvoinen!

sunnuntaina, syyskuuta 25, 2011

Ilo

Salon kirkon kello kutsuu laulun iloon, tätä tää Tuomasmessu on. Tapasin Pirjon ja Leenan, vain viikko sitten Leena kertoi kissojensa saaneen giardian, nyt olen kiitollinen, että kisulit ovat kunnossa. Olen pitkin päivää miettinyt omia kiitosaiheitani, jotka ovat niin moninaisia, että yksi lappu ei taida riittää. Kiitos iloisesta messusta!

lauantaina, syyskuuta 24, 2011

Mahtavaa

Muistan vieläkin kaiken lapsuudesta ja nuoruudesta, on hauska huomata, ettei niistä ole paljonkaan unohtanut. Vaikka siihen liittyi koulukiusaamista ja kaikkea muuta vähemmän kivaa, olen kuitenkin saanut elää turvallisen lapsuuden ja nuoruuden. Perjantaina kyläilin ystäväni Tuulan luona, hänen miehensä Tapio sairastaa Alzheimerin tautia. Mutta eihän se pahemmin tunnu tahtia haittaavan, ei sitä ainakaan huomaa vielä. Iso kasa kirjoja, joita olen käynyt läpi, osa niistä sopii matkalukemiseksi. Mukava niitä oli perjantaina lueskella!

torstaina, syyskuuta 22, 2011

Miauuuu!

Ensi kesänä tahdon taas,
rakkaan kisulin nähdä,
miauuuu!
Ystävilläkin
monta kissaa on
miauuu!

keskiviikkona, syyskuuta 21, 2011

Mahtava keskiviikko

On tää päivä ollu niin hieno, suuronnettomuusharjoituksen seuraamista matkan päästä ja koirien lenkittämistä, oma hyvä fiiliksensä on sitte runopiiristäkin tulossa. Sataa, mutta ei se haittaa, kun se kuuluu syksyyn. Yhtenäinen sade kastaa kovemmin kuin kuurot, vaikka nekin tietysti kastelevat. Mieli on kuin iloisella pikkulinnulla, kaikki on hyvin! Ja kun sitä oikein osaa nauttia, saa nauttia paljon!

tiistaina, syyskuuta 20, 2011

Plussaa enemmän kuin miinusta

Kyllä tää päivä menee enemmän plussalle kuin miinukselle. On ollu niin mahtavaa, kun uusi viikko on alkanut näin hyvin. Tosin Anun puolesta olen harmitellut, kun koirat ovat aiheuttaneet sanomista, mutta olen katsonut parhaaksi olla puuttunatta asiaan sen kummemmin, kun koirat eivät ole meidän. Äidin natkuttamista asian tiimoilta olen vähän ihmetellyt, kun tiedän juurikin tasan ja tarkkaan, miten koirien kanssa toimii. Mutta kyllä se hyvä fiilis vielä tulee takaisin, oon ihan varma!

maanantaina, syyskuuta 19, 2011

Pientä iloa ja valoa uuteen viikkoon

Kyllähän tuosta viikonlopusta sai paljon iloa uuteen viikkoon. Niin paljon kaikkea,ettei mitään määrää... Ensin lauantaina kymmenen tuntia leirillä Naarilassa, sen jälkeen sunnuntaina kutakuinkin odotettu juttu, yhteinen tapaaminen muiden Halikossa Alfan käyneiden kanssa. Maanantaikin on tuonut oman valonsa, nyt tässä sitten muutama päivä porskutellaan 35-vuotiaana,  torstaina... mittariin ponnahtaa jo 36 vuotta! Jeba jee!

sunnuntaina, syyskuuta 18, 2011

Upea päivä!

No, kyllä sen voi huoleti sanoa, kun alfa-päivä meni just niin hyvin kuin vain voi mennä. Soittaessani kotiin kerroin, että olin saanut jauhelihakeittoa. Mukavaa päivää oli saatu viettää, hauskaa!

lauantaina, syyskuuta 17, 2011

Lähetysleiripäivä 2011

Leiripäivä on ollut paras ikinä. Kuulen kurkien kutsuhuudon, närhikin rääkäisi jossain kohtaa. Naarilassa on ollut mukava viettää leiripäivää, kuka olisi uskonut, että näin hauskaa voisi olla. Mieli on korkealla, kaikki on hyvin. Mahtavaa!

perjantaina, syyskuuta 16, 2011

Vautsi, mikä viikonloppu!

Vautsi, mikä viikonloppu mulle onkaan tulossa! On tulossa lähetysleiripäivä ja Alfa-päivä, siis aivan mielettömiä juttuja molemmat! Olen ollut monta kertaa vuoden aikana Naarilassa, toivoisin niin, että Hermanni-hurinaattorikin olisi kanssamme! On hän, siitä olen ihan varma!

torstaina, syyskuuta 15, 2011

Leiripäivää odotellessa

On niin mukavaa lähteä lähetysleiripäivän viettoon Naarilaan, sen tietää, kun siellä on kutakuinkin koko kesän viihtynyt. Kuitenkin on ihan hyvä mahdollisuus tavata hurinaattori, en tiedä onko Panda niin iso kuin Naarilan kollaus. Mukava, kun saan nauttia iloisten ihmisten seurasta!

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2011

Keskiviikko

Olen nyt aloittanut laulutunnit ja olen hyvin tyytyväinen. Mulla on tosi mukava laulunopettaja, olen tosi tyytyväinen. Nyt olen Angelassa, siioninvirsi-iltaa viettämässä. Kannatti olla runopiiristä pois tän takia. Ja vielä sain mahdollisuuden kulkea lossilla, se oli tosi mahtavaa!

tiistaina, syyskuuta 13, 2011

Eläinrakkaus yhdistää!

Minua ja seurakuntamme uutta kirkkoherraa! Molemmat ollaan melkoisen koira-ja kissarakkaita, kirkkoherran perheestä löytyy niin koira kuin kissakin. Kissa on iältään kahdeksanvuotias ja nimeltään Panda, koira on puolitoistavuotias ja nimeltään Brando. Aina on mukava tulla kotiin, kun koira ja kissa ovat vastassa, en tiedä, mitään, mikä voisi olla sen parempaa. Minullakin on siitä kokemusta, kun itselläni on ollut kissa, ei tosin koiran kanssa yhdessä, mutta kuitenkin. On saanut aina jutella eläinrakkaiden ihmisten kanssa, se on aina mukavaa!

maanantaina, syyskuuta 12, 2011

Kaffemukin juhlaa!

Kaffemukin 20-vuotisjuhlaa on vietetty tänään, nyt sitten olen nauttinut siitä. Olen onnellinen ja iloinen siitä, kuinka hienosti uusi kirkkoherramme ottaa ihmiset vastaan, minullakin olisi paljon opittavaa. Keskiviikkona aloittelen laulutuntia, se on mukavaa! Ja nyt sitten on mukavaa, kun fiilis on kondiksessa, juuri niin kuin sen pitää olla. Iloisin fiiliksin uusi viikko alkuun, tää on tätä!

sunnuntaina, syyskuuta 11, 2011

Tavaroiden siirtelyä, paljon iloa

Tavaroita on siirrelty ja on tunnettu paljon iloa. Tavaroita on siirrelty pois remontin tieltä, paljon iloa on tunnettu siitä, että olen saanut olla mukana kirkkoherramme virkaanasettajaisissa. Remonttikaan ei haittaa, sen takia siihen pitää asennoitua oikealla tavalla. Jos asenne ei ole kohdallaan, ei voi odottaa iloa. Meillä on äärettömän mukava kirkkoherra, olen omasta puolestani toivottanut hänet tervetulleeksi. Mukava oli nähdä, hyvä mieli jäi!

lauantaina, syyskuuta 10, 2011

Ikävä homma, mutta me tehdään se!

Eihän remontit koskaan mitään kovin mukavia ole, mutta kyllä me se tehdään! Yhdessä on selvitty neljä vuotta sitten tehdystä tapettien vaihdosta, kyllä me selvitään tästä tulossa olevasta viemäriremontistakin! Kun yhdessä maltetaan olla koko ajan, että minäkin pysyttelen yläkerrassa, se sujuu, siitä olen ihan varma. Lokakuussa pääsen varmaan syyslomaviikolla palomestariystävääni morjenstamaan, olisi ihan kiva juttu sekin, kun on monta vuotta mennyt. Talvella Turussa käydessäni mietin, vieläkö Reijo muistaa, Pia oli vakuuttanut, että hän kyllä muistaa. Joten nyt se sitten nähdään, muistaako!

perjantaina, syyskuuta 09, 2011

Ei sitä nyt voi panna pahakseen!

Jos toinen haluaa olla hiljaa tietokoneella työskennellessään, minäkin arvostan sitä suuresti. Olen iloinen, kun saan olla hiljaa, vaikka en itse olekaan sieltä ihan kaikista hiljaisimmasta päästä. Mutta saa minulle sanoa, jos soitan videota liian lujaa tai puhun liian lujaa, ei se ole ollenkaan paha juttu! Ei minua tarvitse käsitellä silkkihansikkain, ei todellakaan!

torstaina, syyskuuta 08, 2011

Videota kateltu ja paljon iloa!

Pieni vesisadekaan ei ole päivän aikana tahtiani haitannut, mutta kyllä se tietysti kasteli sekä koirat että minut, ei haitannut ollenkaan, pääasia on ollut se, että koirat ovat saaneet kahden lenkin päiväannoksensa. Olin iloinen siitä, kun koirat olivat hännät heiluen vastassa, Vapun kanssa lähtiessä alkoi sataa tosi kovin, en edes ehtinyt kunnolla lenkille. Mutta haittaako se paljonkaan, kun iloiset koirat on mukana!

keskiviikkona, syyskuuta 07, 2011

Lausuntaan!

Tänään on sitte syksyn 2011 ensimmäinen Salon kansalaisopiston runopiiri! Mahtavaa se on! Kuinka kiva onkaan kertoa palomestariystävälle, että tällainenkin pitkäkestoinen harrastus on! Sunnuntaina mietin, että tää on tosi mukavaa, kun pääsee lausuntaan, vajaa viikko sitten nähtiin Rantapirtillä, nyt sitten ollaan tositoimissa. Jota sitäkin on odotettu!

tiistaina, syyskuuta 06, 2011

Matalaliitoa Moisiossa ja muuta mahtavaa!

Tuli mentyä koko Moision koulu päästä päähän, kunnolla fiilistellen! Katottua, missä kohdassa omat kansalaisopistotunnit on, vielä sitä fiilistelyä riitti kuin olisi aina ollut se tuttu hyvä fiilis. Ja sunnuntain Turun Sanomat osui käteeni myös keskikaupungin kirjastossa, ei siinä paljon ole tarvittu, että tänään on saatu aikaan hyvä fiilis. Jotenkin vaan oli sellainen fiilis, että kyllä heti ensimmäisestä päivästä lähtien kansalaisopistossa on mukavaa, niinhän se aina on. Tänään on ollu loistopäivä, toivottavasti jatkuisi kutakuinkin samanlaisena tää loppuviikko, olis ihan kiva!

maanantaina, syyskuuta 05, 2011

Upeaa, loistavaa!

Suuri joukko sotaveteraaneja Halikossa, heitä oli kaikkialta Varsinais-Suomesta. Franssintalolla otin itselleni aikaa lukea Tyksin palosta, kuvaa katsoessani huomasin palomestariystäväni. Hesarista katsoin, millainen on Karvinen, sehän oli taas kerran hauska. Täytyy taas tulostaa se, ne vaan ovat niin kivoja!

lauantaina, syyskuuta 03, 2011

Olen iloinen

Ettei siinä sairaalapalossa ole käynyt mitenkään kenellekään, se on kyllä niin hieno juttu! Mutta kyllä se hyvä fiilis jäi siltikin, kyllä! Lauantaina, aina hyvässä fiiliksessä! Nyt on sitten sellainen mahtavuus kuin se, että äiti aikoo harventaa käyntejään Perniössä, kyllä hän siellä tietysti käy, mutta ei ihan niin tiiviisti kuin on nyt käynyt. Iloisin fiiliksin sen suhteen!

perjantaina, syyskuuta 02, 2011

Hauska tulipalopäivä

No, olihan tää perjantai ihan kiva, mutta tietysti toi Tyksinmäen tulipalo on ollut mukana koko päivän. Ajattelin, että onneksi ei oltu nyt, huhui, kuinka sitä pelkäsi! Onneksi kukaan ei loukannut itseään tossa palossa, hyvä niin!

torstaina, syyskuuta 01, 2011

Rantapirtille tänään!

No, juuri sinne, kun lausuntapiirin tapaaminen on tänään. Nyyttäriperiaatteella (jokainen vie itse) on toimittu, luulen, että nytkin on näin. Olen tosi iloinen siitä, että voin olla taas lausuntapiirissä mukana, näinhän on ollut jo monta vuotta, iloisin fiiliksin olen saanut mennä. Näitä laivavideoita on sitten mukava katsella, olen taas laittanut muutaman suosikikseni. Saa taas hyvän mielen, kun näkee kaikkia ennen kuin piiri alkaa. Kaikki eivät tietystikään pääse, mutta ehtiihän siinä syksyn mittaan!

keskiviikkona, elokuuta 31, 2011

Viimosta viedään!

Tuttuja laivavideoita katsellen ennen kuin linja-.auto vie mut viimeisen kerran Naarilaan. Pääsin muuten Tilausmatkojen Travegon kanssa vaparien leiripäivästä takaisin kotiin, siinä oli kyllä loisto-oltavat! Oli hyvät penkit istua, mieli oli korkealla kyllä! Vielä tänään toivoisin, että näkisin hurinaattorin, oli se niiun hurmaava! Edellisen kerran kuvat, venetsialaiset, vielä on paljon kuvia, joita mun täytyy teettää. Mut hienoja ne on, mahtavia suorastaan!

tiistaina, elokuuta 30, 2011

Hurinaattorin kanssa

Varmasti mun tulee aina ajateltua Naarilan hurinaattoria, kyllä hän siellä tänäänkin oli makkaraa kerjäämässä. Ensimmäistä kertaa hän maukaisi, ei ole paljonkaan maukunut. Mutta kovasti hän kehräsi, kyllä!

maanantaina, elokuuta 29, 2011

Olen vaan onnellinen, kun...

Viikonloppu oli niin hieno, venetsialaiset olivat tosi hienot. Kello oli hieman jälkeen yhdeksän, kun saavuin kotiin, monta ystävyyssuhdetta rikkaampana tuli niistä venetsialaisista kotiin lähdettyä. Tall Ships-videoita on tullut laitettua suosikkeihin oikein urakalla, kyllä niitä on YouTubesta löytynytkin. Monenlaisia, Suomen päästä ja Liettuan päästä, viimeisin on ollut Liettuan päässä, Klaipedassa, kun isot purjealukset ovat lähteneet sieltä Turkuun. Näin hieno oli minun kesän päätökseni, kiitos mukana olleille karavaanareille ja tietysti myös eläinystävilleni Maija-kissalle ja Lufsen-koiralle!

sunnuntaina, elokuuta 28, 2011

Oi mikä ihana ilta

Ihana ilta Vuohensaaressa, sain monta uutta ystävää. Oli suuri joukko karavaanareita, osasta tuli ystäviä. Sain myös uusia eläinystäviä, yhdestä vaunusta löytyi kunnioitettavan 15 vuoden iän saavuttanut kissa, toisessa oli hurmaava koira. Näin mukavaa oli tänään muistella iloista iltaa, josta jäi hyvä mieli!

perjantaina, elokuuta 26, 2011

Perjantai, perjantai

Odotan äitiä kotiin, itsekään en ole kovin kauan kotona ollut. Kaunis ja lämmin päivä, 24 astetta oli, kun kaupungilta lähdin. Saatiin pyykit silitettyä, oli ihan hyvä juttu, sitäkään ei kertynyt hirvittävää vuorta. Hyvä on päivä ollut!

torstaina, elokuuta 25, 2011

Lämmintä!

Viimeisenä iltatori-iltana torilta lähtiessä on 20 astetta, eipä tuo mitään kovin yleistä ole ollut. Oli lämminhenkinen tori-ilta, joka kerta on saanut nauttia!

Kissa hurinaattori

Olihan tuo Naarilan kissa aikamoinen hurinaattori, ei siitä päästä mihinkään. Hurmasi jopa linja-autonkuljettajan, joka oli kovin kissarakas. Oli niin mukavaa, kun hän kehräili ja oli meidän seurassamme koko ajan.
Kaunis harmaanvalkea kissa, joka sai kaikki hyvälle mielelle! Sai minutkin, vaikka en osannut ajatella kissan viihtyvän seurassani niin kauan kuin se nyt oli. Tosi mukavaa, kun otti lempeällä tassulla kiinni kädestäni pyytäessään minulta makkaraa. Miauuuu!

keskiviikkona, elokuuta 24, 2011

Kuvarikas päivä!

No, juurikin näin! Kun Naarilassa törmää niin rakkaaseen kisuliiniin, joka on vielä aika hyvää pataa kanssani, eihän sitä voi muuta tehdä kuin kuvata, kuvata, kuvata...Muutama kultttuuripääkaupunkivuoteen liittyvä kuva on vielä ottamatta, sen ehdin torstaina. Olen vaan niin hyvällä mielellä juuri nyt, kuvarikkaan päivän jälkeen...

tiistaina, elokuuta 23, 2011

Ilmot alkaneet!

Osaan kansalaisopiston kursseista voi ilmoittautua jo nyt alkuviikon aikana, se on mukavaa. Pääsee vähemmällä jonottamisella, kun ilmoittautuu netin kautta. Mutta lomake täytyy täyttää, koska vain siinä tapauksessa siihen saa allekirjoituksen. Kaikkein mukavinta on varmaan se, että saan alkaa opiskella laulua, siitä olen kovasti Salossa viettämieni vuosien aikana haaveillut. Nyt se on käymässä toteen, kun pääsen Paunalaan, joka toinen viikko on laulutunnit ja lausunta, joka toinen viikko pelkästään lausunta. On se mukavaa, kun saa nauttia laulamisesta, hienoa!

maanantaina, elokuuta 22, 2011

Syksy tulossa

Huomaa sen ainakin siinä kohin, kun rupeaa omenahilloa tekemään. Tämä on meillä edessä tänään, mietin just, että olisinko alkanut kuoria niitä etukäteen. Mutta eihän niitä voi kovin paljon etukäteen kuoria, koska ne tummuvat aika tavalla. Mutta mieli on korkealla, saan siitä hyvän mielen. Omenahillon tekeminen yhdessä pon mukavaa!

lauantaina, elokuuta 20, 2011

Lauantaiiiiii!

Olen onnellinen, kun on lauantai, ei tarvi edes ajatella, mitä tekee. Iloisin mielin tässä näitä mun blogejani päivitän, mietin olenko muistanut kirjoittaa kaiken. Olen iloinen siitäkin, että on mahdollisuus nauttia elämästä. Tänään just huomasin, miten mukavaa on, ensi viikolle toivon taas, että joku kysyisi edes jonain päivänä, minne olen menossa. Luulen, että näin käy. Kaikki on ihan hyvin, kyllä tää tästä!

perjantaina, elokuuta 19, 2011

Toivomus meni läpi!

Ja tietysti se oli Antti Tuisku, sattuneesta syystä, kun oli torstaina keikalla iltatorilla! Oli niin mukavaa, kun Ile oli muutamaa tuntia ennen keikkaa soittanut Jokisen eväissä Hyökyaalto-kappaleen, jotenkin tuntuu siltä, että hän ennakoi tän keikan! Vai oliko se sitte oma päätös, en tiedä... Mutta kuitenkin oli tosi hieno keikka, kiitos!

keskiviikkona, elokuuta 17, 2011

Laivalla!

Oli tosi mukavaa olla laivalla, mä näin  laivakissa Villen! Oli niin hauskaa,
oli niin iloista, juuri sellaista kuin laivamatkalla pitää olla!
Matkaan lähti paljon iloa, sekin oli tosi mukavaa!

lauantaina, elokuuta 13, 2011

Lauantai menee tässä näin...

Ystävää ajatellen ja miettien, että pian pitäisi päästä palomestariystävää morjenstamaan. Nyt annan hänen pitää rauhassa kesäloman pois alta, syksymmällä sitten. Yhtäkkiä olen siinä tilanteessa, että pitäisi reissata oikein kunnolla, mikä fiilis siihen on ollut nyt kesän aikana! Aivan huikean mahtava! Pertteliinkin on mukava mennä, kuka odottaa minua siellä? No, ainakin ystävät, joita en ole hetkeen nähnyt!

perjantaina, elokuuta 12, 2011

Kesää on vielä jäljellä, vaikka koulut alkoikin

Keli on vieläkin aika mahtavan hieno, ei edes huomaa, että on koulut alkaneet. No, kyllä sen nyt tietysti huomaa siitä, kun koululaisilla on mitä erilaisimpia laukkuja ja reppuja, mutta muuten en ole juurikaan ajatellut asiaa. Oma kouluni alkaa pian sekin, tosin vielä en ole uhrannut sille ajatustakaan, kun lomailen vielä tässä tän elokuun. Mieli on aika mahtavan hyvä, nosturilla pääsin 85 metriin asti! Sehän oli tosi hienoa!

keskiviikkona, elokuuta 10, 2011

Miauuuu mauuu, Naarilaan!

Juuri näin, mukavaa! Salonjokilaaksossa oli jo kuva minusta hienolla Muurlan retkellämme, lasitehtaan kahvilassa istuskelin nauttimassa tekemääni limsamixiä. Olin iloinen päästessäni kirkonkylälle, mahtavaa oli! Ja tänään, koulujen alkaessa, Vladi kysyy, minne olen menossa, se oli tosi mukavaa! Jasharilla uusi kuljettaja matkassaan Ollikkalan linjalla, kyllä tää päivä olikin mahtavaa!

tiistaina, elokuuta 09, 2011

Kissan paluuta odottaen...

Kissan tahdon tulevan takaisin
kissan kauniin harmaanvalkean.
Se oli niin kaunis, iloinen
kissa, miauuu
Naarilaan tahdon
rakkaan kissaystävän
tulevan,
meidän iloksemme...

lauantaina, elokuuta 06, 2011

Mahtava fiilis, mukava päivä

Digikamera oli pitkästä aikaa tositoimissa, oli mukavaa, kun kameraa pääsi ulkoiluttamaan. Olin onnellinen laturin löydyttyä, heti tänään tuli parikymmentä kuvaa. Olin ihan mielettömissä fiiliksissä, kaikki on hyvin. Olen iloinen fiiliksestä tästä, tuliko se siitä, kun sain uuden petauspatjan ja tapasin sympaattisen kissan, en tiedä, miten se muuten olisi tullut!

perjantaina, elokuuta 05, 2011

Onnellinen vaeltaja tänään

Olen ihan ihmetellyt, mistä minulle tuli näin hyvä fiilis ja vielä kertaheitolla! En tiedä johtuiko siitä, kun sain keskiviikkona uuden sijauspatjan, saattoi olla, mutta ihan ensimmäiseksi tuli mieleen kaikki se, mitä oli Naarilassa tapahtunut. Ja muutenkin olin onnesta otettu, kaikki oli kohdillaan. Tästä se johtui, kaiken hyvästä kohdillaan olosta, mahtavaa!

torstaina, elokuuta 04, 2011

Nauuuuu!

Naarilassa liikkui harmaanvalkea, tosi kaunis kissa. Mä oikein ihailin sitä, rapsuttelin ennen lähtöä. Kissa seurasi todella tarkkaan linja-auton lähdön, kai se vähän ihmetteli, minne kaikki rapsuttelijat katosivat. Mutta kisu rakas, olemme taas ensi viikolla, silloin saat taas osaksesi silitystä ja rapsutteluja! Siitä olen ihan varma! Kissa oli ollut Naarilan grillillä ja saanut makkaraa, se oli iloinen kissa!

tiistaina, elokuuta 02, 2011

Kuka uskaltaa sanoa....

Minua tyhmäksi, vaikka olenkin vammainen. En ole tyhmä, olen ihan normaali!
Kuka sanoo minua tyhmäksi tuntematta minua?
En minä ole oikeasti tyhmä, Aspergerin oireyhtymä saa minut
näyttämään siltä!

maanantaina, elokuuta 01, 2011

Hyvät ihmiset, miten pian menee!

Hyvät ihmiset, miten pian aika onkaan taas mennyt! Ei ole edes huomannut, että ollaan jo elokuussa! Vuoden 2011 elokuun kissa on Scottish fold, skotlantilainen luppakorvakissa. Huomasin sen tossa aamutuimaan almanakkaa vaihtaessani. Oli tosi hyvännäköinen kissa, kaunis harmaanvalkoinen aikuinen ja kirjava pentu. Vuoden lopussa kuvat säästetään, kun uusi kalenteri tulee tilalle. Taidan laittaa kuvat leikekirjaan, sekin on suunnitteilla. Ja loppukesäkin on toivon mukaan iloinen, hauska ja mahtava!

lauantaina, heinäkuuta 30, 2011

Olen tässä aika onnellinen

Laivalle lähdössä ja muutenkin mieli on aika korkealla. Katotaan, minne se muu osa elokuuta mua oikein vie, kun ei sitä ikinä tiedä, miten käy. Olen vaan sillä mielellä, että tää kyllä menee. Vaikka mihin olisin menossa, aina elämä kulkee parhain päin!

perjantaina, heinäkuuta 29, 2011

Kesä on tässä, kesä on nyt!

Vielä sitä on hiukan aikaa jäljellä, vaikka koulujen alkamiseenkaan ei ole monta viikkoa. Olen ihan luottavainen siihen, että oma kesäni menee loppuosastaankin hyvin, olen sata ja tuhatprosenttisen varma. Kaikki reissut ovat menneet hyvin, täytyy uskoa ja toivoa, että syksy ja kansalaisopistokurssien alku menisi yhtä hienosti kuin kesä on mennyt. Sitä voisi vaikka odottaa!

torstaina, heinäkuuta 28, 2011

Suunnitelmia ja iloa

Leikekirjan aloittaminen olisi suunnitelmissa, materiaalia on siunaantunut jo melkoinen määrä. Kirjakaupassa on varauksessa kirja ja kartonkeja, joten saan sen alkuun ihan suunnitelmieni mukaan. Olen tosi onnellinen, kun saan skräpätä kaikki muistot, kortit, lehtileikkeet ja muut. Kyllä siinä hommaa riittää, kun suunnittelee, miten tekee sen. Myrskyluodon Maijaa on kans kuunneltu, ihan hieno! Mahtavaa, miten sitä iloa voikin riittää tällä tavalla yhteen ainoaan päivään!

keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2011

Lyhyesti...

Naarilassa nytten,
ihan mukavaa. Pian
kai täytyy mennä hartauteen.
mutta kiva päivä, kun kummitätini
kävi meillä!

tiistaina, heinäkuuta 26, 2011

Growwllll!

Tahtoo kuulumisia maailmanjamboreelta, sitä varten oon surffaillu netissä melkoisen ahkerasti. Mieli korkealla olin saattamassa Salon keskustan ihmisiä ja eteläisen Salon porukoita matkaan...

maanantaina, heinäkuuta 25, 2011

Partiofiilistä ja lauluhaikeutta

Partiolaiset lähtivät maailmanjamboreelle Ruotsiin, Nybergin Janne Vainiolta lähti heidän kanssaan. Kovasti Janne ja minä toivottiin mukavaa jamboreeta, kuljettajakin pääsee kokemaan sen oikein paikan päälle, aitona partiomahtavuutena.Itse en ole koskaan päässyt kokemaan sitä, ei kuljettajakaan. Kesäveisut tänään viimeistä kertaa, mutta ensi kesänä jälleen!

sunnuntaina, heinäkuuta 24, 2011

Karaokefiilistelijöitä riittää!

Jessus, miten fiiliksissä porukat on, siis tänäänkin on ollu ihan hullua fiilistelyä, mistä moinen johtuu, en osaa sanoa, mutta kyllä sitä riitti taas kerran. En sitte tiedä, mikä siinä on, mutta ihan joka kerta on tää sama. Olen vaan kai niin hyvä, että laulufiilistelijöitä pyörii ympäri Toriterassia. Niin vaan meni tänäänkin, just niin kuin ennakoin parkkeeratessani Pregon Toriterassin etupihalle. Mahtavaa!

perjantaina, heinäkuuta 22, 2011

Olenko koskaan ajatellut...

Kuinka hienoa on palata onnistuneen matkan jäljkeen takaisin Saloon! Se oli aivan erityisen hienoa tämän Tallinnan-matkan jälkeen, vaikka kyllä tietysti Suomessa reissatessa tuntuu ihan samalta kuin missä tahansa reissussa. Olen iloinen, koska matka on mennyt hienosti, samalla tavalla Porin reissukin meni, ihan mukavasti. Onnellinen tässä ja nyt, ihan tosi mukavaa!

torstaina, heinäkuuta 21, 2011

Olen onnellinen nyt, juuri nyt!

Matkan jälkeen olen ollut todella onnellinen. Katson luottamuksella kohti uutta päivää ja viikonloppua, on vaan niin mukavaa, kun kaikki osuu hienosti kohdilleen. Täytyy luottaa itseensä ja nauttia, se on se juju. Mulla oli niin mukava reissu Tallinnaan, kesällä on kiva muistella hyviä reissuja. Saa sentään ajatella, että ei hitsi, missä sitä onkaan ollu kesän aikana mukana. Syksyllähän näitä on kiva muistella!

maanantaina, heinäkuuta 18, 2011

Matkalaukku purettu ja mitä sieltä löytyikään

Kaikenlaista hienoa käsityötä, jota oli tarttunut mukaan, pellavainen kissa ja hieno sängyn koristetyyny. Kissa tuijottaa minua muumiastioiden hyllystä, jonne sain myös Helina Tilkin mukin, hienoa! Olen vaan niin iloinen, kun kaikki matkalla osui hienosti kohdilleen, olisiko matka voinut enää paljonkaan paremmin mennä! Paljon onnellisempi en enää voisi matkan jälkeen olla, seurakin oli tosi mukavaa ihan alusta asti. Kukaan ei osannut aavistaa, miten hienoa oli, vielä vähemmän minä itse. Mukava reissu ja mahtava fiilis, näin on hyvä!

lauantaina, heinäkuuta 16, 2011

Ajatuksia reissun päältä

Tallinnassa ollaan nytten ja ihan kiva on ollut. Jaksan nauttia reissusta ihan satasella, juuri niin kuin kotoa lähtiessä olin päättänyt. Nyt olen menossa huoneeseen, matka on tosiaankin ollut hieno ja uskomattoman antoisa. Heti aamulla piti lähteä vanhaan kaupunkiin, kyllä siinä aika meni ihan hurjaa vauhtia! Tuliaisia löytyi ja matka meni oikein hyvin. Matkaseurakin on ollu ihan kivaa!

keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2011

Olen iloinen!

Matka odottamassa viikonloppuna, tänään pörhellän Naarilaan. Vähän harmittaa, kun vakikuljettajamme Jouni on kaks viikkoa paikkurissa, mutta toivon mukaan pääsisi unikeonviikolla taas ajamaan. Mutta Tallinnan reissu kun on edessä, ehkä löydän sieltä jotain kivaakin!

lauantaina, heinäkuuta 09, 2011

Ei haittaa, vaikka...

Blogi jäisikin muutamaksi päiväksi, ei aina edes muista kaikkia kohdalle osuneita tapahtumia. Mietin, miten tapahtumarikas kesä porilaisilla on, ensiksi lähetysjuhlat ja niiden jälkeen jazzfestivaali, joka itse asiassa alkaa juuri tänään! Kuinka paljon Porissa mahtaa jazzjuhlan aikaan olla vapaaehtoisia, on paljon! Ja kyllä on mukavaa, vaikka ei muuta olisikaan!

torstaina, heinäkuuta 07, 2011

Iloisia fiiliksiä

Juuri tänään, juuri nyt!
Kaikki kohdillaan, ihan
näin!

Välillä tulee aikamoista siansaksaa, mutta onneksi
sen saa aina korjattua, ei se sitten haittaakaan!
Kesä on tässä, tekeekö se siansaksan?

En tiedä, mutta nyt on mukavaa! Kirjastosta
suuntaan torille ja jokilaivalle, pyörä jää
kirjastolle pysäköintiin!

tiistaina, heinäkuuta 05, 2011

Taidenäyttelyssä pitkästä aikaa!

En edes muista, koska olisin viimeksi Veturitallissa käynyt, aikaa siitä on. Muutama vuosi sitten olin katsomassa Salon seudun kirkkojen taideaarteita, sen koommin en ole Veturitallissa käynyt. Mutta nyt sitten kävin ja mukavaa oli! Tosi hienoja sarjiksia, kyllä!

sunnuntaina, heinäkuuta 03, 2011

Onandjokwe, karaoke, Tuomasmessu riparilaisittain, tässä järjestyksessä

Kaikki nämä tuli koettua tänään, karaokessa lauloin kaksi laulua. Molemmat oli lemppareita, se oli mukavaa! Kesä 3:n messuissa käyn joka kesä, ei tää kesä ollut mitenkään poikkeuksellinen. Onandjokwe-levyn kanssa tapahtui sellainen kummallisuus, että ehdin  nähdä sen livenä ennen kuin kuulin levyn.  Joskus näinkin!

lauantaina, heinäkuuta 02, 2011

Jumissa kaupungilla, kun ukkostaa

Jossain välissä pitäisi ehtiä kotiin, tuntuu, että ihan sovitussa aikataulussa en ole. Mutta ei se mitään, syynä on se, että ulkona hiukan ukkostaa. Eikä halua ottaa riskiä siitä, että jotain tapahtuisi. Se vaan on näin. Tahtoisin kyllä kotiinkin jo, mutta ei taida kyllä ihan juuri nyt onnistua. Äitikin kielsi soittamasta, mikä oli ihan hyvä, koska eihän sitä olisi tiennyt, mitä pahaa ukkonen saa aikaan.

perjantaina, heinäkuuta 01, 2011

Yle Radio 1, turkulainen heinäkuu!

Yle Radio 1:n teemaheinäkuu on tänä kesänä Turkuun liittyvä, kulttuuripääkaupunkivuoden takia ilman muuta! Kiva kuunnella, miten paljon Turku-teemasta saadaan irti, kun kokonainen kuukausi on sille pyhitetty! Sehän on hienoa, kyllä! Millainen, sitä kuulee pitkin heinäkuuta!

torstaina, kesäkuuta 30, 2011

Mieli on korkealla ja unohtaa ei saa hyvää fiilistä tänään!

Kun aurinko paistaa, on vaan iloinen siitä, että Uniklubi tulee Saloon. Olen vaan niin huikeissa täpinäfiiliksissä, ettei mitään määrää! Koirat odottavat pääsyä pienelle lenkille, on sekin hauskaa, kun heidän kanssaan saa olla kaksi kertaa tän päivän aikana, olen siitä enemmän kuin iloinen. Helle tai sade, ei haittaa, se on aina yhtä mukavaa!

tiistaina, kesäkuuta 28, 2011

Vroooom! Kohti heinäkuuta!

No, juurikin näin, on se niin mahtavaa! Koko kesä on mennyt fiilistellessä, laulupäivän loppuosa cociksella uudella jokipaatilla. Iloisin mielin odotan tätä kesän toista matkaa, jos oli Porin reissu odotettu, samaa voisi kyllä sanoa myös Tallinnan reissustamme. Mahtavaa, hauskaa, iloa, kaikkea mahtuu vielä loppukesään!

maanantaina, kesäkuuta 27, 2011

Iloisella mielellä, torstaita odottaen

No, niinpä, kun Uniklubi on tulossa keikalle Saloon. Sen takia en oikein ollut innostunut lähtemään Mummin luokse, eihän sitä halua missata omaa suosikkiyhtyettään! Mutta mä kyllä jaksan fiilistellä ja olla iloinen, kyllä kaikki on kuitenkin aika hyvin kohdillaan. Iloista heinäkuuta, monta viikkoa ei mene, kun ollaan jo Tallinnan reissulla!

perjantaina, kesäkuuta 24, 2011

Mukavaa juhannusta Naarilasta!

Oikein mukavaa juhannusta, mansikkatuutti maistuu ja mieli on korkealla, aito juhannusmieli. Tänään juurikin huomasin, että auringonpaiste korottaa mielialaa oikein kunnolla, ei edes osannut ajatella, että vettä ei sataisi pisaraakaan sen enempää kaupungista lähtiessä kuin Naarilasta tullessakaan. Se nyt vaan on mukavaa olla tuttujen ihmisten kanssa tutussa paikassa, näin! Siispä oikein mukavaa juhannusta kaikille!

torstaina, kesäkuuta 23, 2011

Myrsky ja mylväys!

On tää keli aikamoinen! Olipa todella hyvä, että mä en mennyt pyörällä, olisin varmana aivan litimärkä! Mutta onneksi en tilannut tällaista keliä. Siemailen limsaa, valmistaudun iloisin mielin juhannusaattoon! Tässä sitä odotellaan iloisin fiiliksin perjantaita! Kyllä mä olisin vaikka sateessa Naarilassa, siellä on mukavaa!

keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2011

Odottaen...

Juhannuksena on mukavaa mennä Naarilaan, nauttia iloisesta päivästä ystävien kanssa. Se on aina mukavaa! Iloisin fiiliksin, juhannus on mukavaa ja tietysti tässä kohin täytyy toivoa mukavaa juhannusta! Ja hauskaa heinäkuuta, kun on sekin edessä ja saunaillat siinä ohessa!

tiistaina, kesäkuuta 21, 2011

Iloa ja fiilistä!

On sitä paljon iloa ja fiilistä, kun kaikki osuu kohdilleen, tietää ainakin, mitä tekee. Osaa nauttia, osaa iloita, pitäähän se niin mennä. Olen vaan iloinen siitä, että kaikki saavat nauttia mukavasta juhannuksesta, näin ainakin itse toivoisin. Olen onnellinen, tässä ja nyt!

maanantaina, kesäkuuta 20, 2011

Reissumuistoja edelleen....

Lähetysjuhlien nettisivuja tuli tossa katottua, monta muistoa hulvahti mieleen. Nyt olen harjoitellut laulua juhannukseksi, olen ihan varma, että kaikki pitävät. Varmasti tulee niitäkin, jotka eivät päässeet Poriin, joten sitäkin suuremmalla syyllä tuon terveiseni Porista myös juhannukseksi. Mieli on korkealla, iloinen, nautitaan nyt vielä ja parhaamme tehdään, että Haminassakin nautitaan!

lauantaina, kesäkuuta 18, 2011

Keräsalaatti on kasvanut!

Onhan se aika reippaasti kasvua lykännyt, ihan hienoa! Oli hauska seurata sen kasvua ja kehittymistä, sade on saanut sille paljon aikaan. Hienoa on se, että kaikki kirjastossa käyneet ovat sen huomanneet, en ainoastaan minä. Kyllä se tuottaa paljon iloa minullekin!

perjantaina, kesäkuuta 17, 2011

Uusi mahtavaa!

Oli niin hienoa tänään, aurinko paistoi, kaikki kohdillaan. Ei tämän paremmin olisi mikään enää voinut olla, kaikki osui kyllä niin hyvin kohdilleen! Kerranko sitä käy niin hauskasti, että näkee ystävän vajaata viikkoa siitä, kun on edellisen kerran nähnyt? Mulle kävi niin, kun linja-autonkuljettajamme Teija oli kuoron matkassa. Sekös sitten olikin mukavaa!

torstaina, kesäkuuta 16, 2011

Hurjaa kasvuvauhtia!

Keräsalaatti on oikein riehaantunut kasvamaan laatikossa, jossa se on toukokuusta asti kasvanut. Kuinka iloista sitä onkaan seurata, se saa mielen hyväksi. Tietysti ohikulkijat saavat käydä napsaisemassa itselleen syötävää, jos tahtovat. Minulle itselleni kasvun ilo on se kaikkein tärkein juttu, se saa mielen korkealle. Niin ja nyt on taas iloinen päivä!

tiistaina, kesäkuuta 14, 2011

Kaikenlaista hauskaa, viileämpänäkin päivänä

Kyllä on ollu ihan mukavaa, kun ei ihan sairaan kuumaa ole ollut. Porissa mietin, olisinko lähtenyt Pregon kanssa ajelemaan, mutta silloin oli kyllä niin kuumaa, ettei olisi kannattanut. Iloisin mielin olen Teijankin kanssa viestitellyt, oli maanantaina aika haikea fiilis, kun juhla-aika meni niin vauhdilla. Mutta tänään odotan jo innolla Naarilan juhannusta, mukavaa!

maanantaina, kesäkuuta 13, 2011

Kiitos Porille ja porilaisille!

Kiitos hienosta kesäisestä lähetysjuhlaviikonlopusta, jonka aikana aurinkokin paistoi. Oli mukavaa olla iloisin mielin matkassa, sunnuntaina oli hieman haikeampaa. Mutta mahtavaa se oli, 850 vapaaehtoista Porista ja muualta Suomesta tekivät hienot juhlat! Mukavaa oli minunkin olla! Hauskaa fiilistä riitti ihan yllin kyllin!

keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2011

Kasvun iloa!

Kasvun iloa olen saanut kokea kerran ja toisenkin viikon aikana! Kaikkein iloisinta on ilman muuta ollut se, että Pajulan koululaisten nikkaroimaan istutuslaatikkoon kylvämäni salaatit ovat saaneet valtavan kasvuvauhdin päälle. Iloisin fiiliksin olen kasvua seurannut ja mieli on ollut tosi korkealla! Poriin lähtöä odotellessa, miten mahtavaa sekin on!

tiistaina, kesäkuuta 07, 2011

Yllättävä palohälytys ja muuta mahtavaa

Oli se vaan aika yllättävää, kun vanhustentalon ohi polkiessa palohälyttimet soivat kaikkialla. No, minähän tietysti ihmettelin, mistä se johtuu, olin just 11:sen tultua tullut siihen itsekin. Kyllä mulla olikin tosi hieno päivä, Porín reissua varten pitää vielä ehtiä pakata tavarat. Mutta mieli on korkealla, mahtavaa on odotettavissa! Äiti lähtee Perniöön, koska mummi on terveyskeskuksessa. Iloisin fiiliksin, kaikki hyvin!

maanantaina, kesäkuuta 06, 2011

Odotettu reissu, kohta se on!

Juuri näin, kovasti olen tätä Porin juhlareissua odottanut. On paljon asioita, joita koen ensimmäistä kertaa, mutta myös paljon sellaista, joka on tuttua aikaisemmista neljästä juhlakerrasta. Mieli on varsin odottava, juhlaohjelma on tulostettu. Matkalla voin vähän katsella, mihin menen minäkin päivänä. Olen ihan luottavaisin mielin, kyllä nyt alkuviikosta sentään täytyy näin olla!

perjantaina, kesäkuuta 03, 2011

Iloisin fiiliksin kaikesta huolimatta

Kyllä, yhtään en tosin tiedä, koska äiti tulee kotiin. Mutta heti, kun Mummin tila paranee, että pärjää yksin, silloin tulee. Olen vaan vähän sillä mielellä, että uskallanko lähteä reissuun, mutta kyllä on oltu sitä mieltä, että ihan normaalisti vaan. Mietin lähinnä tätä ruoanlaittoa, kun en ole siinä mikään mestari. Tänään ennen kaikkea se on mietityttänyt aivan erityisesti, mutta kyllä tää tästä. Nyt vaan odotellaan reissua, mahtavaa se on!

keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2011

Kesäääääää!

Huippumahtavaa kesää kaikille, tänään mä just mietin, mitenkähän sitä ottaisi ilon irti kesästä. No, kaipa se täytyy sillä vanhalla kaavalla reissaten ja uiden mennä, Naarilaan juhannuksesta ja heinä-elokuussa. Porin reissu on tulossa heti ekana, se on tosi hienoa!
Ja sekin, että toivoo näkevänsä palomestariystävän, olisi nimittäin sekin aika hienoa! Maailman paras palomestari on Turussa, voi vitsi, miten mukavaa olisi tavata kesällä, vaikka loppukesästä, kun lomat on pidetty!

tiistaina, toukokuuta 31, 2011

Iloisin fiiliksin kesää kohti!

Toukokuun viimeisenä päivänä alan kääntää katsettani kohti kesää! Porin matkaan ei ole kuin viikko, miten ihmeessä tää aika on hurahtanut tällä tavalla! Kuinka iloinen sitä on yhdestä pyhästä, toki täytyy olla iloinen siitä, että helatorstai on. Ensin se tosin tuntui tylsältä, mutta kun se on kirkkopyhä, tietenkin kaikkien kauppojen pitää olla suljettuna. Mukavaa kesän alkua!

maanantaina, toukokuuta 30, 2011

Uskomatonta!

Ties monettako kertaa katon palomestariystävääni videolta, kyllä niitä on täytynyt puolenkymmentä jo olla. Ei se riitä, että kuulee Yle Turun sivuilta ystävän äänen, sitä täytyy katsoa myös videolta. Mieli on aina korkealla, mahtavaa, kun se kesäkin sieltä vihdoin ja viimein tulee. Reissuja, niitä kyllä riittää ihan koko kesäksi! Tallinnaan heinäkuussa ja heti kesän alussa Poriin, onhan tää mahtavaa!

lauantaina, toukokuuta 28, 2011

Kiitettävästi kulttuuripääkaupunkitapahtumissa mukana!

Juurikin näin, ihan talvesta asti on oltu mukana. Huikean hienosta avauksesta kasvien istuttamiseen asti, nyt taas vaihtuu teema, kun kesäkuu alkaa. Salossa teemana ovat jokivarren reitit, sarjakuvia on pilvin pimein pitkin ja poikin kaupunkia. Voin kyllä sanoa, että kiitettävästi on tullut oltua tapahtumissa mukana ja tavattomasti niistä on nautittu. Toivottavasti saisi nauttia myös loppuvuodesta!

perjantaina, toukokuuta 27, 2011

Tänään perjantaina

En edes kurkannut istutuslaatikkoani kirjastoon tullessa, kyllä mä vähän ajattelinkin jo, että viikko, kaksi menee, ennen kuin istuttamani siemenet itävät. Palomestariystäväni oli taas sammuttamassa tulipaloa, tällä kertaa Portsassa. Se on mulle tuttu sikäli, että aina satamaan tullessa mennään talojen ohi moottoritieltä tullessa. Mietin, olemmeko menneet tulipalossa tuhoutuneen talon ohi, ihan varma en ole. Mutta kuitenkin, taitava palomestariystävä on selvinnyt isohkosta tulipalosta, hyvä Reijo!

torstaina, toukokuuta 26, 2011

Kirjasto kukkii ja sarjakuvapolku

Kirjaston piha kukkii ja minäkin pääsin istutuspuuhiin. Istutin keräsalaattia, mangoldia ja siankärsämöä. Sarjakuvapolkukin on ilahduttanut minua kovasti, kyllä siinä riittää kesäksi puuhaa, kun seurailee sitä torilta Veturitallille. Niin iloisena olen saanut mennä tän päivän, koirien kanssa kulkiessani sen huomasin. Ja nyt, kun istuin Toriterassilla, kesän mielipaikassani. Mutta mikään ei ole sen mahtavampaa kuin hyvä fiilis keskellä tulossa olevaa kesää, saan olla paljosta tosi iloinen!

tiistaina, toukokuuta 24, 2011

Minulle uusi lossikuski, mukava sunnuntai ja maanantai

Kaksi peräkkäistä mukavaa päivää, sunnuntaille osui taas kerran kirkkoonsoutu, jonka yhteydessä olleessa jumalanpalveluksessa tuli  taas oltua mukana. Ismo, lossimies, ihmetteli hiukan sanoessani, että olen ensimmäistä kertaa hänen kyydissään Kokkilan lossilla. Hän on sentään ollut 26 vuotta lossinkuljettajana! Kun melkein aina on ollut Ari tai Pertti, Jounikin kertaalleen, joten eihän sitä ihmettele, että näin on. Mieli on aika korkealla Poriin lähtöä odotellessa, kyllä!

lauantaina, toukokuuta 21, 2011

Jeee!

Iloisin fiiliksin ja Karvisia tulostaen, näin tää aika tässä menee. Iloisin mielin lähden sunnuntaina kesän viralliseen avaukseeni, aina se on ollu näillä kohin, kun kirkkoonsoutu on ollu. Tosi paljon tulee kans mietittyä Porin matkaa, se sitten tulee myös. Kesä on mahtavaa, kyllä! Matkaa pukkaa niin yhdessä kuin yksinkin! Ja sekös on mahtavaa!

perjantaina, toukokuuta 20, 2011

Tänään...

Keli sitte lämpeni sen verran, että uskaltauduin laittamaan kesävaatteet päälle. Oikeastaan tuntui aika hienolta, mutta pyöräillessä oli aika viileätä, niin, että ylimääräinen pusero piti pukea päälle. Mieli oli kuitenkin aika korkealla eikä kaikkein vähiten sen takia, että olin koirien kanssa tänään. Ihan ennen Idan tuloa en ehtinyt Vapun kanssa, mutta kuitenkin ehdin myös hänen kanssaan. Ihanaa, mahtavaa!

torstaina, toukokuuta 19, 2011

Musalemppareita ja palomiesvideoita

Näin tää menee, musaa ja palomiesvideoita, tää on mahtavaa ja iloista! Tänään varsinkin, kun mä tiedän jo viikonlopun alkavan ja pääsen sunnuntaina kirkkoonsoutumessuun Angelniemen kirkkoon. Se on kauneimmalla paikalla, missä kirkko voi olla. Kirjastossa toinen haastaa toista tappeluun, se ei ole kovin mukavaa. Mutta näinkin voi käydä...

keskiviikkona, toukokuuta 18, 2011

Ihanaa Leijonat ihanaa ja matkamahtavaa

Maailmanmestaruus ja onnistunut huikean hieno retkipäivä. Tässähän sitä riittää fiilistelemistä ihan kunnolla! Eihän tässä voi muuta tehdä kuin sanoa, että on viikonloppu ja viikko olleet hienoja! Varsinkin mahtava matka Karjalohjalle ja Fiskarsiin, ihanaa! Mutta mikään ei tietenkään voita kiekkoleijonien maailmanmestaruutta, koti-Suomessa sen matkan on kulkenut!

maanantaina, toukokuuta 09, 2011

Hauskaamahtavaa

Sunnuntaina olin ehtoollisjumalanpalveluksessa Halikon kirkossa, sen jälkeen pääsin puhumaan viroa Halikon alueen ystäväseurakunnasta Tarvastusta vierailulla olleiden ihmisten kanssa. Ja sehän se saikin mielen korkealle, mukavaa se oli. Ja niin mahtava fiilis siitä jäi, ihan mukavaa oli, kun nyt toisena vuonna on vähän oppinut puhumaan. Puheen oppiminen on ollu tärkeää, ainakin nyt, kun on itsekin Tallinnaan lähdössä. Tää kaikki sai minut hyvälle mielelle!

lauantaina, toukokuuta 07, 2011

Halikossa, eka kerta Pregon kanssa!!!!

Ensimmäistä kertaa olin Halikossa kirpputorilla uuden Pregoni kanssa, se oli tosi mukavaa! Kyllä kirppiksen väki piti pyörästäni oikein paljon, se olikin tosi mukavaa! Iloisin fiiliksin oon saanu mennä, kirjastossa olen parhaillaan. Pregon kanssa on ilo polkea, kevytkulkuinen ja mukava. Paremman värinenkin se on kuin edelliseni, mukavaa!

torstaina, toukokuuta 05, 2011

Uuden pyörän kanssa liikenteessä

No, näin ollaan ja fiilistellään oikein kunnolla! Tuntuu, että on oppinut jo vähän toimimaan sen kanssa, lukko ja vaihteet on ihan sikahelppoja. Lukkoa ei tarvi kuin pikkusen veivata avaimen kanssa, on helpointa ikinä! Pyöräilyfiilis on ihan huikea, nyt todellakin, kun uuden kanssa painaa menemään oikein kunnolla. Värikin oli tosi hieno, kyllä kelpasi jo senkin puolesta!

keskiviikkona, toukokuuta 04, 2011

Uusi pyörä, mahtavaa! Musamahtavuutta

No, nyt mulla sitten on tää uusi pyörä, tosi tyylikkään värinen, kun on Piemontin punainen. Vaihtaminen ja lukitseminen käy tosi helposti, kun on veivattavat vaihteet ja lukkokin on suht helppo. Vähän se toki vaatii opettelemista, mutta uskoisin oppivani sen ihan äkkiä. Mieli on korkealla, kun saan nauttia polkemisesta, vitsi, mikä fiilis! Kolahtava kappalekin oli löytynyt aiemnmin kevään aikana, J Lon ja Pitbullin On the floor, miten se voi kolahtaa noin helkutin kovin! Ei tajua, mutta näin vaan on!

lauantaina, huhtikuuta 30, 2011

Tää on tätä, vapunaattona 2011

Iloista vappufiilistelyä, iloa siitä, että on joskus maailmassa onnistunut itsensä ylioppilaaksi lukemaan. Mahtavinta tässä on se, että kun huomaa sen tehneensä, on ollut äärettömän iloinen, Aspergeristä huolimatta on saanut tällaisenkin jutun tehtyä. Olen iloinen, tässä ja nyt, juuri näin. Iloisena ja onnellisena saan mennä tän vapun, kuudennentoista ylioppilaaksi tuloni jälkeen!

torstaina, huhtikuuta 28, 2011

Torstaina

Tavallinen päivä, pari lenkkiä koirien kanssa. Tänään oon ollu ekan kerran ulkoterassilla, ei mee kovinkaan kauan, varmaankaan, kun taas saa oikein kunnolla nauttia hyvästä kelistä. On ollu sellainen fiilis, ettei paremmasta väliä. Haaaa mahtavaa!

tiistaina, huhtikuuta 26, 2011

Ihan ihana pääsiäinen!

Kun posti toi minulle kortin Pohjanmaan Vähästäkyröstä asti, se sai mielialan kohoamaan tuhannesti paremmaksi kuin olin osannut kuvitella. Laivamatkakin kohotti fiilistä aika tavalla, meni mukavasti! Tuliaisiakin tuli ostettua, kissavati ja Hemuli-lautanen. En oikein tiennyt, miten pääsiäiseen olisi suhtautumut, ihan mukavastihan se tässä meni. Kiitos kaikille, vappuhan tässä seuraavaksi pukkaa päälle!

perjantaina, huhtikuuta 15, 2011

Vaaliviikonlopun alku

Torstaina ollessani koiraystäväni Vapun kanssa ulkona huomasin valtavan savupatsaan, joka levisi Meriniitystä Ylhäisiin asti. Vanha viljasiilo paloi melkein maan tasalle, en tiedä, oliko tuhopoltto. Tänään hain jo toisena viikonloppuna peräkkäin ananas-Fantaa, se vaan on niin hyvänmakuista. Vähän samanlaista kuin Jaffa Jackfruit. Tänään kuitenkin sain sellaisen hyvän fiiliksen, kaikki kohdillaan! Viikonloppu alkaa toivottavasti hyvin, nyt näyttää ainakin siltä!

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2011

Hollywood Hills!

Tänään olen miettinyt, mitä fiilismusaa toivoisin. Ja kenelle lähettäisin Hollywood Hills-kappaleen mukana terveiset. Ilman muuta kolmelle varsinaissuomalaiselle palomiehelle, kahdelle Salon alueen paloesimiehelle ja yhdelle Turun alueen palomestarille. Markko ja Mika tästä kotialueeltani ja Reijo Turun alueelta, heille sitte kovasti terveisiä!

tiistaina, huhtikuuta 12, 2011

Hälytysajoneuvoja ja koirien iloa

Lenkkeilin Vapun kanssa alkuiltapäivästä, ensin huomasin ambulanssin tulevan melkoista vauhtia kohti, Vappu ei pitänyt siitä ollenkaan. Seuraavaksi tuli paloauto, jota koiraystäväni ei haukkunut. Sen sireenissä ei ollut ihan niin kova ääni kuin ambulanssin sireenissä. Tänäänkin jäin miettimään, miten hienoa oli saada koiraystävät iloisiksi ja onnellisiksi. Kaikkein parasta oli kuitenkin se, että sunnuntai oli onnistunut. Tää on tätä!

maanantaina, huhtikuuta 11, 2011

Viikonloppu nappiin...

Siis niin nappiin tää meni, lupaavasti alkaa myös uusi viikko. Tietää kyllä, mistä on kyse, kun kattoo mun naamaa tänä aamuna. Runoesitys ihan viimeistä piirtoa myöten täydessä tikissä, hyvä fiilis, myös Taize-messu meni hienosti. Minulla oli mahtava fiilis, laulu ja runot niputettuna samaan päivään. Joki lainehtii jo jäistä vapaana, sekin tapahtui viikonlopun aikana!

perjantaina, huhtikuuta 08, 2011

Mikä saa...

1. Mikä saa nuolemaan sormia? Kuiron viinermunkki
2. Mikä on herkkua silmälle? Sinitiainen ja sitruunaperhonen
3. Mitä haluat koskettaa? Koiraystäviäni Huiskua ja Vappua
4. Mikä innostaa sinut haistamaan?  Kesällä ruusun tuoksu ja talvella viipalepikkuleivät.

Tässä on näitä mun juttujani, valitettavasti on vaan tekstit. Koirat ovat tulleet aika tärkeiksi näiden puolentoista vuoden aikana, kun heitä on ulkoiluttanut ja kyläilyttänyt meillä. Minusta on ollut tosi mukavaa, kun he ovat olleet meillä kylässä. Elämä ilman koiria olisi aika tylsää!

torstaina, huhtikuuta 07, 2011

Mahtavaa, mahtavaa, mahtavaa!

Kansalaisopisto on jo loppusuoralla, matinea tulossa, Taize-messu tulossa. Voi vitsi, miten hienoa on, kun pääsee näyttämään taitonsa niin lausuessa kuin laulaessakin. Jääkiekkoa on tullut taas kerran seurattua, vaikka Tepsi ei playoffeihin asti tänä vuonna selvinnytkään. Jos hyvin käy, tiedossa voi olla puhtaasti pääkaupunkiseutulainen loppuottelusarja, sitäkään en aivan mahdottomana pitäisi. Napostelen pieniä paloja tätä hyvää fiilistä, jota on tullut oikein roppakaupalla, näin se elämä vaan vie ja kuskaa. Joen jäiden tulo kevytväylille on enää ajan kysymys, vielä on jokirannassa päässyt kulkemaan. Tänään on ollut oikein mukava päivä, kiitti kaikki!

tiistaina, huhtikuuta 05, 2011

Taizea viel tänäänkin!

Taizea on viel tää päivä harjoituksen muodossa ja mieli on suht korkeella. Onneksi Mikko-kanttori luottaa muutamaan mukana olleeseen ihan hyvin, että sunnuntaina saadaan hyvä messu Salon kirkkoon! Mahtavaa tässä on ollu se, että kun oppii uusia lauluja ihan valtavasti. Nytkään en ole uuden oppimiselta ihan kokonaan välttynyt, se on tosi mukavaa. Samoin kävi silloinkin, kun tehtiin punaisen veisukirjan messua. Ihan samanlainen fiilis on tänäänkin, viel jaksaa, viel jaksaa!

lauantaina, huhtikuuta 02, 2011

Mahtava lauantai!

Mahtava päivä tosiaankin! Välillä kuulen kirjaston porttien hälyttävän, kun jokin levy tai DVD on aktivoitunut. Elämä vaan on niin mahtavaa, kaikki kohdillaan! Palomestariystäväni olisi kans kiva nähdä, on sitä sitten kertomista, missä kaikissa jutuissa onkaan ollut tässä vuoden aikana ollut mukana. Kun on oikein hienoa, kyllä tää tästä!

And it feels like I'm the only girl in the world, only girl to make people happy!

torstaina, maaliskuuta 31, 2011

Palomestariystävä pakko nähdä, hyvä päivä tänään!

No, onhan se, kun ei ole moneen vuoteen nähnyt maailman parasta palomestaria, niin! Tänään olen niin iloinen, koirat saivat mut iloiseksi tänään  Oli niin mukavaa, tänään tietää kyllä just tasan tarkkaan, miltä päivä tuntuu. Joskus on sellainen fiilis, että voi vitsi, miten kovasti toivoisin, et palomestariystäväni näkisi tän kaiken, minkä mä näen ihan päivittäin! Voi vitsi, miten mukavaa se olisikaan!

keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2011

Tänään hiljaa

Istuskelen tässä näin, mietin, lähtisinkö auditorioharjoitukseen, vähän pakollinen se tietysti on, mutta kyllä tää tästä menee, kun saa harjoituksen menemään hyvin. Taize-harjoituksissa olin kans tiistaina, se oli sellainen iloinen harjoitus. Tänään olen enemmän kuin onnellinen, kaikki kohdillaan!